Koronaepidemia ei ole vielä ohi – sairasta kotona ja muista tartuntoja ehkäisevät perusohjeet

Julkaisuajankohta 25.10.2021

Koronarokotukset jatkuvat Suomessa hyvin ja moni on jo saanut kaksi rokoteannosta. Epidemia ei kuitenkaan ole vielä ohi, ja jokainen voi omalla käytöksellään vaikuttaa tartuntojen ehkäisyyn. 

Epidemian pitkittyessä ihmisten oma vastuu käytöksestään korostuu. Jokaisen olisi hyvä seurata paikallisten viranomaisten ohjeita ja suosituksia. Jokaisella on myös vastuu arvioida eri tilanteisiin liittyviä tartuntariskejä ja muokata käytöstään niiden mukaisesti. 

Sairasta kotona ja noudata hygieniaohjeita

Rokotettujenkin ihmisten kannattaa pestä käsiään usein vedellä ja saippualla. Älä yski käsiisi, vaan hihaan tai nenäliinaan. 

Jos sinulla on lieviäkin koronaan tai muihin hengitystieinfektioihin viittaavia oireita, sairasta kotona. Näin ehkäiset muidenkin infektioiden leviämistä. 

THL suosittelee maskin käyttöä etenkin julkisissa sisätiloissa, joissa etäisyyksien pitäminen muihin ihmisiin on vaikeaa. Esimerkiksi julkisessa liikenteessä kannattaa edelleen pitää maskia. Käytä maskia erityisesti, jos et ole saanut täyttä rokotussarjaa. 

Myös etäisyyksien pitäminen muihin ihmisiin julkisissa sisätiloissa on tärkeää. 

Kaikki samat perusohjeet ehkäisevät myös muiden hengitystieinfektioiden, kuten influenssan, leviämistä.

Koronan tartuntaketjujen katkaisemiseen tehty Koronavilkku-sovellus kannattaa pitää päällä ja sen antamia ohjeita kannattaa seurata. Koronavilkun merkitys korostuu, kun ihmiset liikkuvat enemmän ja kohtaavat tuntemattomia ihmisiä. 

Noudata oman alueesi terveysviranomaisten suosituksia

Alueelliset viranomaiset voivat antaa alueilleen tiukempiakin suosituksia perustuen paikalliseen epidemiatilanteeseen. Tällöin on tärkeää noudattaa alueellisia suosituksia. 

Jos saat koronavirustartuntaan sopivia oireita, pysy kotona. Jos oireesi pahentuvat, mene lääkäriin. Tarkista, mitä kuntasi ohjeistaa koronatestiin hakeutumisesta ja toimi sen mukaan. 

Rokotus suojaa parhaiten koronataudilta

Parhaiten suojaudut koronataudilta ottamalla suositellut annokset koronarokotetta. Suomessa kaikki 12 vuotta täyttäneet voivat hakea koronarokotteen omasta kunnastaan. Täysi, yleensä kaksi rokotusta sisältävä rokotussarja antaa tehokkaan suojan vakavaa tautimuotoa vastaan. 

Iäkkäille, laitoksissa ja hoivakodeissa asuville ja lääketieteellisille riskiryhmille 1 ja 2 tarjotaan myös kolmas rokoteannos tehostamaan rokotteen antamaa suojaa. 

Tarttuminen ja suojautuminen – koronavirus

Lisätietoja:

Hannu Kiviranta
Tutkimusprofessori
THL 
[email protected]
 

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto korona - thlfi koronavirus - thlfi press-release pääuutinen - thlfi