Koronarokotusten ja sairastetun taudin tuottama suoja vakavaa koronaa vastaan on erinomainen pitkään, myös pelkät rokotukset suojaavat hyvin

Julkaisuajankohta 1.11.2022

Sairastettu koronatauti yhdessä koronarokotteiden kanssa tuottavat voimakkaimman ja pitkäkestoisimman suojan vakavaa koronatautia vastaan. Juuri julkaistun meta-analyysin mukaan tämän niin sanotun hybridi-immuniteetin tuoma suoja säilyy ainakin 12 kuukauden ajan yli 95 prosentissa.

”Todennäköisesti suojateho omikronin aiheuttamaa vakavaa tautia vastaan ei laske tuonkaan ajan jälkeen merkittävästi. Kannattaa toki muistaa, että hyvän ja pitkäkestoisen suojan voi saada useammalla tavalla. Pelkästään jo suositellut koronarokoteannokset antavat erinomaisen suojan vaikealta koronataudilta. Erittäin hyvän suojan saa myös sairastetusta koronataudista, ja kahden rokoteannoksen kanssa yhdessä suoja on vielä parempi. Perusterveillä työikäisillä on siis tällä hetkellä erittäin pieni riski joutua sairaalahoitoon koronan takia”, sanoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek.

”Lisätieto hybridi-immuniteetin antamasta suojasta ja sen kestosta on tärkeää rokotussuositustemme kannalta, sillä myös Suomen väestössä on aiemmasta koronavirustartunnasta kertovia vasta-aineita. Suurella osalla 12 vuotta täyttäneistä lapsista ja työikäisistä aikuisista on koronavirustartunnan ja rokottamisen yhteisvaikutuksena muodostunutta hybridi-immuniteettia”, Nohynek jatkaa.

Meta-analyysi on kattava systemaattinen katsaus 26 tiedejulkaisuista, joissa on tarkasteltu sairastetun koronataudin suojaa omikrontartuntaa ja vaikeaa koronatautia vastaan tammikuusta 2020 kesäkuuhun 2022.

Suoja tartuntoja vastaan on lyhytkestoinen

Meta-analyysissa havaittiin, että pelkkä sairastettu koronatauti tuotti noin 65–70 prosentin suojan omikrontartuntaa vastaan ensimmäisten 2–3 kuukauden aikana, mutta 12 kuukaudessa suoja oli laskenut noin 25 prosenttiin.

Rokotteen saaneilla ja taudin sairastaneilla puolestaan suoja uutta omikrontartuntaa vastaan oli noin 70–80 prosenttia ensimmäisten kolmen kuukauden aikana viimeisimmästä rokotuksesta tai sairastetusta taudista. Kaksi tai kolme rokotetta taudin sairastamisen lisäksi saaneilla suojassa ja sen kestossa ei havaittu eroa.

”Jos on sairastanut koronan ja saanut kaksi rokotetta, suoja uutta tartuntaa vastaan laskee tasaisesti puolen vuoden aikana. Kolmannen annoksen jälkeen saavutetaan jälleen lyhytaikainen suoja tartuntoja vastaan. Tartuntasuojan näkökulmasta taudin sairastaneetkin hyötyvät lyhytaikaisesti rokotuksista, mutta lisäannoksilla ei saada merkittävää hyötyä, kun suoja tartuntoja vastaan laskee aina uudelleen lyhyen ajan jälkeen matalammalle tasolle. Ihmisiä pitäisi siis rokottaa uudestaan ja uudestaan, mikä ei ole järkevää resurssien käyttöä. Lisäksi uusia, suojaa kiertäviä variantteja voi nousta, jolloin käytännössä tartuntasuoja voi olla tätä matalampi. Myös rokotusten turvallisuutta on tarkasteltava saatavien hyötyjen rinnalla”, sanoo THL:n asiantuntijalääkäri Eero Poukka.

Terveiden aikuisten tehosterokottamisella ei myöskään ole tässä tilanteessa merkitystä epidemian hallinnan kannalta.

Sairastettu koronatauti tuottaa kehossa vastaavan suojan kuin rokotus. Tämänhetkisissä rokotussuosituksissa se tarkoittaa käytännössä sitä, että 18–59-vuotiailla ja 60–64-vuotiailla, joilla ei ole rokotesuojaa heikentäviä sairauksia, sairastetun koronataudin katsotaan vastaavan yhtä rokoteannosta.

Suositukset koronarokotteista perustuvat Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän (KRAR) ja THL:n arvioihin.

Lisätietoja:

Hanna Nohynek
ylilääkäri
THL
[email protected]

Eero Poukka
asiantuntijalääkäri
THL
[email protected]

Bobrovitz N, Ware H, Ma X, Li Z, Hosseini R, Cao C, ym. Protective effectiveness of prior SARS-CoV-2 infection and hybrid immunity against Omicron infection and severe disease: a systematic review and meta-regression [Internet]. Infectious Diseases (except HIV/AIDS); 2022 loka [viitattu 24. lokakuuta 2022]. Saatavissa: http://medrxiv.org/lookup/doi/10.1101/2022.10.02.22280610

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto koronarokotteet - thlfi koronavirus - thlfi