Koronavilkku on nyt yhteensopiva useiden eurooppalaisten koronasovellusten kanssa

Julkaisuajankohta 7.1.2021

Koronavilkku-sovelluksesta on julkaistu uusi päivitysversio tänään 7. tammikuuta. Versio 2.0 mahdollistaa tiedonvälityksen Koronavilkun ja useiden muiden eurooppalaisten koronasovellusten välillä. 

Koronavilkun käyttäjä voi nyt saada ilmoituksen mahdollisesta altistumisesta, vaikka tartunnastaan ilmoittanut henkilö käyttäisi jotakin muuta eurooppalaista koronasovellusta. Vastaavasti jos käyttäjällä todetaan tartunta, hän voi halutessaan välittää siitä tiedon myös muiden maiden koronasovellusten käyttäjille.  

”Koronavilkun yhteensopivuus muiden sovellusten kanssa tehostaa koronaviruksen tartuntaketjujen katkaisua ja estää epidemiaa leviämästä myös silloin, kun sovellusten käyttäjät liikkuvat eri maiden välillä”, sanoo THL:n tiedonhallintajohtaja Aleksi Yrttiaho

Käyttäjän yksityisyys on turvattu 

Tartunnasta ilmoittava käyttäjä päättää itse, antaako hän luvan rajat ylittävään tietojen vaihtoon. Käyttäjää ei voida tunnistaa jaettavasta tiedosta. Tiedot luovutetaan EU-komission tuottaman ja tarjoaman tietoturvallisen yhdyskäytäväpalvelun kautta. Liikenne- ja viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskus on arvioinut järjestelmän tietoturvallisuuden.  

Tietojen käytöstä ja niiden luovuttamisesta on säädetty tartuntatautilaissa. Rajat ylittävän käytön salliva lainsäädäntö on voimassa nykyisellään 31.12.2021 asti. 

Useimmissa puhelimissa Koronavilkku päivittyy automaattisesti. Suosittelemme kuitenkin varmistamaan, että sovellus on päivittynyt. Tämän voi tehdä käymällä sovelluskaupassa (Google Play tai Apple App Store). 

Yhteentoimivuus eri Euroopan maiden sovellusten välille on kehitetty EU-rahoituksella. Tällä hetkellä yhteentoimivuusalueeseen ovat liittyneet Saksa, Italia, Irlanti, Espanja, Latvia, Kroatia, Tanska, Hollanti ja Puola.  

Lisätietoja: 

Koronavilkku.fi

Päivittyvä lista sovelluksista ja niiden yhteensopivuudesta (ec.europa.eu)

Aleksi Yrttiaho
tiedonhallintajohtaja
THL
puh. 029 524 7671
[email protected]

 

Euroopan Unionin lippu

Euroopan Unionin rahoittama hanke

Pääsivusto koronavirus - thlfi