Koronavirustartunnan voi nyt saada useista maista – epidemian alkua Suomessa pyritään hidastamaan
Koska koronaviruksen epidemiatilanne Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa on muuttunut nopeasti, maiden ja alueiden luokittelusta epidemia-alueeksi luovutaan. Koronavirustartunnan saamisen riski on kohonnut koko Euroopassa ja muualla maailmassa.
”Tarkoituksena on edelleen tunnistaa tartuntoja ja hidastaa epidemian alkamista Suomessa. Tapausten nopea tunnistaminen on tärkeää, jotta torjuntatoimilla voidaan vähentää etenkin iäkkäiden ja perussairauksista kärsivien sairastumista”, sanoo johtaja Mika Salminen.
Jatkotartuntoja kannattaa yhä ehkäistä
Epidemia tulee etenemään eri tahdissa eri puolilla maata.
”Etenkin niillä alueilla Suomessa, missä ei ole viitteitä viruksen laajemmasta leviämisestä, jatkotartuntoja kannattaa edelleen vähentää selvittämällä tartuntaketjuja ja kartoittamalla altistuneita”, sanoo Salminen.
Niillä alueilla, missä on merkkejä epidemian leviämisestä yhteisössä, tulisi keskittyä riskiryhmien suojelemiseen.
”Taudin lievistä oireista kärsivien on tärkeä sairastaa kotona ja välttää sosiaalisia kontakteja. Sosiaalisten kontaktien vähentäminen on tärkeää myös terveille ihmisille, se hidastaa epidemian leviämistä. Tätä voidaan edistää esimerkiksi etätöitä tekemällä ja välttämällä paikkoja, missä liikkuu paljon ihmisiä”, sanoo Salminen.
THL päivittää parhaillaan viestintämateriaaleja ja ohjeita terveydenhuollolle uusien tietojen pohjalta.
Maailman terveysjärjestö WHO julisti koronavirusepidemian pandemiaksi 11. maaliskuuta.
THL seuraa ja arvioi tilannetta Euroopan tautivirasto ECDC:n ja Maailman terveysjärjestö WHO:n kanssa. THL tiedottaa ja antaa toimintaohjeita tilanteen muuttuessa:
Ajankohtaista koronaviruksesta COVID-19
Lisätietoja
Tietoa taudista: Uusi koronavirus 2019
Usein kysyttyä koronaviruksesta COVID-19
Mika Salminen
johtaja, terveysturvallisuus
THL
p. 029 524 8454
[email protected]
Jussi Sane
johtava asiantuntija
THL
p. 029 524 7406
[email protected]