Koronavirustilanne on muuttunut – THL on päivittänyt ohjeet Italian osalta

Julkaisuajankohta 3.3.2020

Kartta ja ihmisiä

 

Koronavirusepidemian tilanne on muuttunut viime päivinä ja epidemia-alueeksi määritellään tällä hetkellä Manner-Kiinan lisäksi Iran, Etelä-Korea sekä koko Italia.

Italiassa on 3.3. mennessä todettu yhteensä yli 2000 tapausta, joista suurin osa on todettu Emilia-Romagnan, Lombardian, Piemonten ja Veneton alueilla. Valtaosa tapauksista on havaittu viimeisen kahden viikon aikana.

THL on päivittänyt ohjeet terveydenhuollolle uusien tietojen pohjalta. Tapausten nopea tunnistaminen on tärkeää, jotta torjuntatoimilla voidaan estää muiden ihmisten sairastuminen.

Ulkoministeriö suosittelee tällä hetkellä välttämään tarpeetonta matkustamista Emilia-Romagnan, Lombardian, Piemonten ja Veneton alueilla.

Ohje epidemia-alueilla oleskelleille, toimi näin

Jos olet matkustanut epidemia-alueella ja sinulle tulee äkillisen hengitystieinfektion oireita kuten kuumetta, yskää tai hengenahdistusta 14 vuorokauden kuluessa alueelta paluun jälkeen, toimi näin:

  • Ota aina ensin puhelimitse yhteyttä paikallisen sairaalan tai terveyskeskuksen päivystykseen. Saat ohjeet hoitoon hakeutumiseen.
  • Suojaa suusi ja nenäsi kertakäyttönenäliinalla, kun yskit tai aivastat. Laita käytetty nenäliina välittömästi roskiin.
  • Jos sinulla ei ole nenäliinaa, yski tai aivasta puserosi hihan yläosaan, älä käsiisi.

THL seuraa ja arvioi tilannetta Euroopan tautivirasto ECDC:n ja Maailman terveysjärjestö WHO:n kanssa. THL tiedottaa ja antaa toimintaohjeita tilanteen muuttuessa:

Ajankohtaista koronaviruksesta COVID-19

Lisätietoja

Tietoa taudista: Uusi koronavirus 2019

Usein kysyttyä koronaviruksesta COVID-19

Mika Salminen
johtaja, terveysturvallisuus
THL
p. 029 524 8454
[email protected]

Taneli Puumalainen
ylilääkäri
THL
p. 029 524 6080
[email protected]

 

Uutisen toisen kappaleen viimeisen lauseen muotoilua on tarkennettu 3.3. klo 18.25.: Valtaosa tapauksista on havaittu viimeisen kahden viikon aikana.

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto koronavirus - thlfi matkailuterveys - thlfi