Neuvolat onnistuvat vanhempien mukaan äidin raskauden ja lapsen kehityksen seurannassa erinomaisesti

Julkaisuajankohta 24.8.2023

Vanhempien mielestä neuvoloissa huomioidaan erinomaisesti äidin raskauden ja lapsen kehityksen seuranta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) vauvaperheiden vanhemmille vuonna 2020 tekemä FinLapset-kyselytutkimus. Valtaosa (93–98 %) äitiys- ja lastenneuvolassa asioineista 3–6 kuukauden ikäisten vauvojen vanhemmista kertoi olleensa tyytyväinen raskauden seurantaan äitiysneuvolassa sekä lapsen terveyden, kasvun ja kehityksen seurantaan lastenneuvolassa.

Hiukan pienempi osa vanhemmista (75–89 %) oli tyytyväinen vanhemmuuden ja koko perheen hyvinvoinnin tukemiseen, jotka saattavat jäädä neuvoloissa vähemmälle huomiolle. Valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta (VNa 338/2011) korostaa koko perheen terveyden ja hyvinvoinnin seurantaa ja edistämistä lasten laajojen terveystarkastusten yhteydessä.

FinLapset-kysely kertoo, että vanhempien tukeminen on neuvoloiden terveystarkastusten haavoittuvimpia osa-alueita. Siksi sen toteutumiseen on tarpeen kiinnittää huomiota vast’edeskin, muistuttaa THL:n erikoistutkija Maaret Vuorenmaa.

”Äitiys- ja lastenneuvolapalvelujen vahvuus on, että ne tavoittavat käytännössä kaikki (99,7–99,5 %) pikkulasten vanhemmat. Siksi ne ovat erinomainen keino tukea perheiden hyvinvointia.”

Hoitohenkilökunnan määrä vaikuttaa vanhempien tyytyväisyyteen

Parhaiten koko perheen hyvinvointi huomioitiin kyselyn mukaan niissä neuvoloissa, joissa oli terveydenhoitajia valtakunnallisten henkilöstömitoitussuositusten mukainen määrä – äitiysneuvoloissa enintään 76 lasta terveydenhoitajaa kohden ja lastenneuvoloissa enintään 300 lasta hoitajaa kohden.

Hyvinvointialueiden välillä oli pieniä eroja vanhempien tyytyväisyydessä: neuvolapalveluja riittämättöminä pitävien vanhempien osuus vaihteli eri alueilla 2 ja 5 prosentin välillä. Vähän koulutetut ja suurten kaupunkien ulkopuolella asuvat vaikuttivat olevan muita vanhempia tyytyväisempiä neuvolapalveluihin.

Myös monet tekijät vanhempien elämäntilanteessa vaikuttivat palvelukokemukseen. Useimmin riittämättömyyden kokemuksia palveluissa oli esikoisen saaneilla, ulkomaalaistaustaisilla sekä taloushuolia, yksinäisyyttä ja uupumuksen oireita kokeneilla vanhemmilla.

”Vanhempien palvelutarpeet ovat erilaisia ja siksi lapsiperhepalvelujen tulee olla yksilöllisiä, vaikka niitä kehitetäänkin kokonaisuuksina. Alueellisilla perhekeskuksilla on tärkeä rooli perheiden tukemisessa ja tuen tarpeiden tunnistamisessa ”, sanoo THL:n tutkimuspäällikkö Reija Klemetti.

Finlapset-kysely tehtiin vuoden 2020 aikana 3–6 kuukauden ikäisten vauvojen vanhemmille. Tutkimukseen vastasi 8977 synnyttänyttä (vastausprosentti 50) ja 5843 toista (vastausprosentti 36) vanhempaa. Kysely kertoo tilanteesta koronapandemian alkuvaiheessa ja ennen sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän uudistusta, ja sen tuloksia on julkaistu jo aiemmin. Tiedot neuvoloiden henkilöresursseista perustuvat TEAviisarin perusterveydenhuollon tiedonkeruuseen keväällä 2022. Uusi FinLapset-kysely tehdään ensi vuoden 2024 aikana.

Lähteet:

Maaret Vuorenmaa ym., Enemmistö vauvaperheiden vanhemmista on tyytyväisiä neuvolapalveluihin – perheen hyvinvoinnin selvittämisessä ja vanhemmuuden tukemisessa parannettavaa. Tutkimuksesta tiiviisti 43/2023, THL.

Heidi Kesanto-Jokipolvi ym., Vauvaperheiden vanhempien kokemukset lapsiperheiden palvelujen riittävyydestä – vaihteluun vaikuttavat hyvinvointialue ja vanhempien taustatekijät. Tutkimuksesta tiiviisti 42/2023.

FinLapset-kyselytutkimuksen tulokset thl.fi:ssä

Kirsi Wiss, ym. Äitiys- ja lastenneuvolan sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollon henkilöstövoimavarat 2004–2021. Tutkimuksesta tiiviisti 60/2022, THL.

Lisätietoja:

Maaret Vuorenmaa
erikoistutkija, THL
puh. 029 524 7008
[email protected] 

Reija Klemetti
tutkimuspäällikkö, THL
puh. 029 5247265
[email protected]


Aikaisemmin aiheesta:

Henkilöstöresurssit vähenivät lasten, nuorten ja perheiden ehkäisevissä terveyspalveluissa – hyvinvointialueiden väliset erot suuret. Tiedote 8.12.2022 

Vauvaperheiden uupumuksen oireet ja yksinäisyyden kokemukset vaihtelevat eri puolilla Suomea. Tiedote 9.9.2021

Koronaepidemia on heikentänyt vauvaperheiden jaksamista, kertoo THL:n kyselytutkimus – tyytyväisyys perhe-elämään on silti suurta. Tiedote 24.3.2021 

 

 

Lapset, nuoret ja perheet Pääsivusto Sote-palvelujen johtaminen finlapset - thlfi neuvolat - thlfi pääuutinen - thlfi sote-palvelut - thlfi