Nuorten koronarokotukset hyvässä vauhdissa – ensi viikolla maahan ennätysmäärä rokotteita

Julkaisuajankohta 20.8.2021

Suomessa on rokotettu koronaa vastaan 3887000 ihmistä. 70 prosenttia koko väestöstä on saanut vähintään yhden koronarokoteannoksen.

1215-vuotiaille nuorille on annettu kuluneen viikon aikana kaikkiaan 60 000 koronarokoteannosta.

”Tämä on eniten ensimmäisiä annoksia kaikista ikäryhmistä, eli nuoret ovat ottaneet rokotteita erittäin aktiivisesti”, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtava asiantuntija Mia Kontio. ”Jo lähes kolmannes koko ikäryhmästä on saanut ensimmäisen rokoteannoksen.”

Myös 1619-vuotiaille on annettu paljon ensimmäisiä rokoteannoksia.

Täysi rokotussarja on nyt yli puolella rokotettavasta väestöstä: 12 vuotta täyttäneistä lähes 80 prosenttia on saanut ensimmäisen rokoteannoksen ja lähes 51 prosenttia myös toisen rokoteannoksen. Koko väestöstä ensimmäinen annos on nyt 70 prosentilla ja täysi rokotussarja 44,8 prosentilla.

Suuret rokotemäärät mahdollistavat lyhyemmän annosvälin yhä useammassa kunnassa

Ensi viikolla Suomeen saadaan ennätysmäärä rokotteita, lähes 600 000 annosta. Biontech-Pfizerin Comirnaty-rokotetta tulee maahan lähes 320 000 annosta ja Modernan Spikevax-rokotetta yli 270 000 annosta.

”Määrä on huomattavasti tavanomaista suurempi, sillä viime viikkoina rokotteita on tullut noin 250 000300 000  annosta viikoittain. Näin suuri lisäys todennäköisesti vauhdittaa rokotuksia tuntuvasti. Rokotteita riittää nyt varmasti ykkösannoksiin kaikille halukkaille, vaikka kakkosannoksia annetaan edelleen paljon. Todennäköisesti yhä useammassa kunnassa on mahdollista myös lyhentää rokotusten annosväliä kahdeksaan viikkoon”, Kontio arvioi.

Lisätietoja:

Mia Kontio
THL
johtava asiantuntija
[email protected]

Infektiotaudit ja rokotukset Lapset, nuoret ja perheet Pääsivusto koronavirus - thlfi news rokotukset - thlfi