Sähköisten palveluiden käyttö on lisääntynyt: joka viides asioi sähköisesti sosiaali- tai terveydenhuollossa viime vuonna

Julkaisuajankohta 7.6.2021

THL:n toteuttaman kyselyn mukaan 22 prosenttia ihmisistä asioi sosiaali- tai terveydenhuollon ammattilaisen kanssa sähköisesti viime vuonna. Asiointi on voitu toteuttaa esimerkiksi videoyhteydellä tai chatin välityksellä.

Väestön sähköisten palveluiden käyttöä tutkittiin nyt kolmatta kertaa osana Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmäpalveluiden seuranta ja arviointi -hanketta.

Sähköisten palveluiden käyttö on lisääntynyt ja digitalisaatio edennyt sosiaali- ja terveydenhuollossa. Esimerkiksi vuonna 2014 Omakanta-palvelua oli käyttänyt vain 16 prosenttia väestöstä, kun vuonna 2020 Omakantaa oli edeltävän vuoden aikana käyttänyt jo 64 prosenttia väestöstä.

”COVID-19-epidemia näyttää tuoneen mukanaan murroksen sekä sähköisten palveluiden tarjonnassa että niiden käytössä ja digitaalisista ympäristöistä on viimeistään nyt tullut oleellinen osa nykyaikaista sosiaali- ja terveydenhuoltoa”, sanoo THL:n tutkija Maiju Kyytsönen.

Sosiaali- ja terveydenhuollon sähköisistä palveluista hyödynnettiin erityisesti laboratoriotestien tai muiden tutkimustulosten vastaanottamista, omien potilas- tai asiakastietojen tarkastelua ja ajanvarausta. Noin puolet väestöstä oli vuoden aikana käyttänyt näitä sähköisiä palveluita.

45 prosenttia väestöstä koki, että sähköiset palvelut helpottavat yhteistyötä ammattilaisten kanssa.

Nettiyhteyden tai digitaitojen puute voi syrjäyttää palveluista 

Kyselyn mukaan kaikkiaan 88 prosenttia ihmisistä käytti internetiä itsenäisesti tiedonhakuun ja 83 prosenttia sähköiseen asiointiin. Sähköisen asioinnin esteitä tai sähköistä asiointia koskevia huolia koettiin kuitenkin yleisesti.

Viidennes eli 19 prosenttia koki tarvitsevansa opastusta sosiaali- ja terveydenhuollon verkkopalveluiden käyttöön ja 15 prosenttia koki, etteivät sähköiset palvelut ole heille esteettömiä. 

”Vaikka digitalisaatio on edennyt ja sähköisten palveluiden käyttö yleistynyt sosiaali- ja terveydenhuollossa, on osa väestöstä digitaalisesti syrjäytynyt, vailla internetyhteyttä ja tarvittavia taitoja digitaalisissa ympäristöissä toimimiseen. Esimerkiksi yli 74-vuotiaista vain vähän yli puolella oli käytössään internet ja väline sähköiseen tunnistautumiseen internetissä, kuten pankkitunnukset”, Maiju Kyytsönen toteaa.

Sähköistä asiointia lisättäessä tulee huomioida moninaiset käyttäjäryhmät

Lähes puolet koki sosiaali- ja terveydenhuollon sähköiset palvelut pääosin hyödyllisiksi. Vastaajista 17 prosenttia koki, että heidän tarvitsemiaan palveluita ei ollut sähköisesti saatavilla, mikä kertoo siitä, että sähköisille palveluille olisi ollut enemmän kysyntää.

”Tulosten perusteella on viitteitä siitä, että nykyinen sähköinen palvelutarjonta on liian suppea. Erilaisia sähköisiä palveluita kehitettäessä tulisi huomioida nämä kaksi ääripäätä; ihmiset, jotka toivovat lisää sähköisiä palveluja, sekä ihmiset, jotka eivät tällä hetkellä käytä lainkaan sähköisiä palveluja”, Kyytsönen toteaa.

Digitaalisten palveluiden käyttöönotto muuttaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluprosesseja. Väestöstä 40 prosenttia ohjattiin käyttämään sähköisiä palveluja (esim. Omakantaa) perinteisen sosiaali- tai terveydenhuollossa käynnin tai soiton yhteydessä. Nuorempaan ikäryhmään kuuluvia ohjattiin useammin sähköisiin palveluihin kuin vanhempaan ikäryhmään kuuluvia.

Sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaatiota ja sähköisten palveluiden käyttöä tutkittiin osana FinSote-väestökyselyä, jonka tiedonkeruu oli syyskuusta helmikuuhun. Kysymyksiä aiheesta oli sekä kyselyn päälomakkeella että erillisessä digi-moduulissa, joihin kertyi vastaajia 28 199 ja 6 034.

”Myöhemmin tänä vuonna saamme vielä sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioille lähetettyjen kyselyiden tuloksia. Organisaatiotason tutkimukset antavat tarkemman kuvan siitä, millaisen palvelutarjonnan kanssa asiakkaat ovat olleet tekemisissä eri alueilla,” kertoo tutkimuspäällikkö Tuulikki Vehko.

Lisätietoa

Sosiaali- ja terveydenhuollon sähköinen asiointi 2020–2021: väestön kokemukset

Tutkimuksen verkkosivut

Yhteystiedot

Maiju Kyytsönen
tutkija
THL
puh. 029 524 7442
[email protected]

Tuulikki Vehko
tutkimuspäällikkö
THL
puh. 029 524 7321
[email protected]

Anna-Mari Aalto
johtava asiantuntija
THL
puh. 029 524 7252
[email protected]

Pääsivusto Sote-palvelujen johtaminen Tiedonhallinta sosiaali- ja terveysalalla kanta - thlfi pääuutinen - thlfi tutkimusuutinen - thlfi