Suomessa on todettu yhteensä seitsemän omikronvariantin aiheuttamaa koronatartuntaa

Julkaisuajankohta 4.12.2021

Suomessa on nyt varmistettu yhteensä seitsemän omikronvirusmuunnoksen aiheuttamaa koronavirustartuntaa. Kaikki tähän mennessä todetut tartunnat kuuluvat samaan tartuntaketjuun.

Tapauksia on todettu yksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, neljä Varsinais-Suomessa sekä kaksi Pohjois-Savossa. Paikalliset viranomaiset kartoittavat altistuneita ja tekevät torjuntatoimia sairaanhoitopiirien alueilla.

Suojatoimet pätevät myös virusmuunnoksiin 

Omikronvirusmuunnoksen leviämistä voi torjua kuten muitakin koronavirusmuunnoksia: Huolehdi suositusten mukaisesta rokotesuojasta, hyvästä käsi- ja maskihygieniasta sekä turvaväleistä. Jos saat oireita, pysy kotona ja mene tarvittaessa koronatestiin.

Virusmuunnosten syntyminen on hyvin tavallista ja kuuluu virusten normaaliin kiertoon. Variantit voivat levitä ja syrjäyttää aiempia virusmuotoja tai jäädä muiden muunnosten jalkoihin, mikä on nähty koronapandemiankin aikana jo useaan otteeseen.

Lisätietoja:

Uusi huolestuttava koronavirusmuunnos omikron (B.1.1.529)

Muuntuneet koronavirukset

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri tiedotti omista uusista löydöksistään perjantaina. 
 
Carita Savolainen-Kopra 
johtava asiantuntija
THL
[email protected]


 

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto korona - thlfi koronavirus - thlfi