Suomi on ylittänyt EU:n 70 prosentin koronarokotustavoitteen 18 vuotta täyttäneillä

Julkaisuajankohta 30.6.2021

Suomi on ylittänyt EU:n asettaman tavoitteen, jonka mukaan 18 vuotta täyttäneistä yli 70 prosentin tulisi saada koronarokote. Tällä hetkellä Suomen väestöstä yli 18-vuotiaista noin 72 prosenttia on saanut ensimmäisen koronarokotteensa.

”Tämä on hieno välietappi rokotusten edistymisessä ja näyttää sen, että me olemme Suomessa aktiivisesti ottaneet koronarokotuksia. Vielä ei kuitenkaan voida sanoa rokotusten suhteen olevan valmista, vaan koronarokotuksia tarvitsee yhä ottaa”, THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio kertoo.

Suomen lisäksi EU:n tavoitteen on täyttänyt tähän mennessä vain kolme muuta jäsenvaltiota. Islannissa noin 83 prosenttia yli 18-vuotiaista on saanut ensimmäisen rokoteannoksen. Tämän lisäksi sekä Belgiassa ja Maltalla vastaava lukema on 72 prosenttia. 

”Olemme Euroopassa rokotusten etenemisessä aivan kärkimaita. Tätä selittävät Suomessa käytössä olevat pidemmät ensimmäisen ja toisen annoksen rokotusvälit, joiden avulla olemme pystyneet nopeasti etenemään ensimmäisen annoksen rokotuksissa. Suomalaiset ovat myös varanneet rokotusaikoja aktiivisesti, mikä näkyy hienossa etenemistahdissa”, Kontio sanoo.

Huomenna Suomen väestöstä miljoona on saanut toisen rokotusannoksen

Toisen koronarokoteannoksen saaneiden määrä nousee arvion mukaan huomenna miljoonaan. Koko väestöstä toisen annoksen on saanut tällä hetkellä noin 18 prosenttia.

”Samalla kun voimme olla tyytyväisiä ensimmäisten rokoteannosten erinomaiseen kattavuuteen, on muistettava toisen annoksen tärkeys. Toisen annoksen jälkeen rokotettu saa parhaan mahdollinen suojan. Toinen annos on myös olennainen, koska delta-virusmuunnosta on liikkeellä aiempaa enemmän. Vaikka delta-virusmuunnos saattaa tarttua myös rokotetulle, suojateho delta-virusmuunnoksen aiheuttamaa vakavaa koronatautia vastaan on kuitenkin hyvä”, Kontio kertoo.

Ensimmäisen annoksen saaneista 30 prosenttia on nyt saanut myös toisen rokoteannoksen. Yli 70-vuotiailla lukema on vielä parempi, sillä tässä ikäryhmässä 75 prosenttia ensimmäisen annoksen saaneista on saanut myös toisen rokoteannoksen.

Koko Suomen väestöstä ensimmäisen annoksen on tällä hetkellä saanut noin 58 prosenttia eli noin 3,2 miljoonaa ihmistä.

Ajan koronarokotukseen voi varata omasta kunnasta silloin, kun oma rokotusvuoro on koittanut. Tiedon siitä, mitä ryhmiä kunnassa parhaillaan rokotetaan ja miten ajan voi varata, saa seuraamalla kunnan verkkosivuja, lehti-ilmoituksia ja muuta viestintää. 

COVID-19-rokotusten edistyminen

Lisätietoja:

Mia Kontio
THL
johtava asiantuntija
[email protected]
 

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto koronavirus - thlfi pääuutinen - thlfi