THL:n ja Kelan tutkimus korkeakouluopiskelijoiden hyvinvoinnista alkaa – 10 000 opiskelijaa saa sähköpostiinsa kyselyn

Julkaisuajankohta 22.2.2021

Nuoret istuvat sohvalla.

THL ja Kela toteuttavat helmi-huhtikuussa laajan kyselyn korkeakouluopiskelijoille heidän terveydestään ja hyvinvoinnistaan. Kysely oli tarkoitus toteuttaa vuosi sitten, mutta se siirtyi koronaepidemian ja siitä johtuvien poikkeusolojen vuoksi.

Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimus KOTT 2021 -kyselyn saa 10 000 opiskelijaa Suomen yliopistoista ja ammattikorkeakouluista.

”Miten koronavuosi on vaikuttanut opiskelijoiden arkielämään ja opiskeluun? Mitä he ajattelevat tulevaisuudesta tai perheen perustamisesta? Nämä kysymykset ovat erityisen tärkeitä koronaviruksen aiheuttaman poikkeusvuoden ja lisääntyneen etäopiskelun myötä”, kertoo vastaava tutkija Suvi Parikka kyselyn sisällöstä.

Korkeakouluopiskelijoiden terveyttä ja hyvinvointia selvitetään neljän vuoden välein. Aikaisemmin kyselyn toteutti Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS

Alkuvuodesta astui voimaan lakimuutos, joka laajensi YTHS:n palvelut koskemaan myös ammattikorkeakoulujen opiskelijoita. KOTT-tutkimuksen avulla voidaan seurata muutoksen vaikutuksia, sillä siihen vastaavat myös ammattikorkeakoulujen opiskelijat.

Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimus KOTT 2021

  • Tutkimus selvittää opiskelijoiden terveyttä, opiskelukykyä ja palvelutarpeita sekä koronaepidemian vaikutuksia hyvinvointiin.
  • Lomake lähetetään 10 000:lle satunnaisotoksella valitulle opiskelijalle helmikuussa 2021.
  • Lomakkeessa on noin 90 kysymystä fyysisestä ja psyykkisestä terveydestä, palvelujen käytöstä ja terveyskäyttäytymisestä. Siinä kysytään myös sosiaalisista suhteista, kiusaamiskokemuksista sekä opiskelun ja perheen yhdistämisestä. 
  • Vastaaminen on vapaaehtoista ja luottamuksellista.  Yksittäistä vastaajaa ei voi tunnistaa.

Tulosten avulla kehitetään etenkin opiskelijoiden terveyspalveluita, mutta myös esimerkiksi liikuntapalveluita ja opiskelijaruokailua. Tutkimusaineistoja voidaan hyödyntää myös erilaisissa tutkimuksissa.

THL on vastuussa tiedonkeruusta. Raportointiin osallistuvat Kelan lisäksi muut tutkimuksessa tiiviisti mukana olevat yhteistyötahot: YTHS, sosiaali- ja terveysministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus sr, Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry, Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ry, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry, Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifi ry ja Tilastokeskus.

Lisätietoja 

KOTT-tutkimuksen verkkosivut 

Kelan KOTT-tutkimuksen sivu 

Mitä THL ja Kela tekevät opiskelua ja terveyttä koskevilla tiedoillani? THL blogi 12.3.2020. 

Suvi Parikka
THL
vastaava tutkija, KOTT 2021
puh. 029 524 7959
[email protected]

Karoliina Koskenvuo
Kela 
tutkimuspäällikkö
puh. 020 634 1355
[email protected]

Timo Hujanen
Kela
erikoistutkija
puh. 020 634 1931
[email protected]

Elintavat ja ravitsemus Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen Lapset, nuoret ja perheet Pääsivusto pääuutinen - thlfi tutkimusohjelma3hyte - thlfi