THL:n seuranta: Vanhusten ympärivuorokautiseen hoitoon tarvittaisiin kevääseen mennessä 3 400 hoitajaa lisää – rekrytointi vaikeaa

Julkaisuajankohta 30.8.2022

Vanhuspalveluiden ympärivuorokautisiin yksiköihin tarvitaan vielä 3 400 hoitajaa lisää, jotta yksiköt yltäisivät lakisääteiseen hoitajamitoitukseen ensi keväänä, selviää THL:n Vanhuspalveluiden tila -seurannasta. Hoitajamitoitus nousee asteittain, ja sen tulee huhtikuussa 2023 olla lopulta 0,7 hoitajaa asiakasta kohden.

Viime vuodenvaihteessa lakisääteinen mitoitus nousi 0,6:een. THL:n seurannan mukaan toukokuussa tämän mitoituksen oli saavuttanut 89 prosenttia yksiköistä. Edellisellä eli marraskuun 2021 seurantakerralla 0,6:n mitoitukseen ylsi 71 prosenttia yksiköistä.

”Mitoituksen nousu on saavutettu rekrytoimalla ympärivuorokautiseen hoitoon 900 hoiva-avustajaa ja nostamalla olemassa olevien lähi- ja sairaanhoitajien tekemän välittömän hoitotyön osuutta. Lähi- ja sairaanhoitajien määrä ei ollut noussut ollenkaan vuoden aikana”, kertoo THL:n johtava asiantuntija Sari Kehusmaa.

Vanhusten ympärivuorokautisessa hoidossa oli toukokuussa 2022 keskimäärin 51 000 asiakasta. Seurannan perusteella asiakasmäärä ei ollut muuttunut vuoden 2021 toukokuusta.

Mitoituksen nostoon tarvitaan lisäaikaa

THL:n seurannan mukaan tuhannet vanhusten ympärivuorokautisen hoidon ja kotihoidon rekrytoinnit epäonnistuvat. Yksiköt raportoivat viime toukokuussa, että edellisen kuuden kuukauden aikana 3 500 vakituisen sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisen rekrytointi oli epäonnistunut, koska koulutettua henkilöstöä ei ollut saatavana. Epäonnistuneiden rekrytointien määrä kasvoi yli tuhannella puolen vuoden aikana.

”Seurannan perusteella voimme sanoa, että mitoituksen nostamiseen 0,7:ään tarvitaan lisäaikaa, koska eritoten lähi- ja sairaanhoitajien rekrytoinnit eivät ole onnistuneet. Lisäajan tulee olla vähintään vuosi, jotta hoitajien saatavuutta esimerkiksi koulutuspaikkoja lisäämällä ehditään parantaa”, Kehusmaa sanoo.

Kuviossa verrataan, kuinka monta prosenttia vanhusten ympärivuorokautisen hoivan yksiköistä ylitti tai alitti lakisääteisen henkilöstömitoituksen toukokuussa ja marraskuussa 2021 sekä toukokuussa 2022.

Henkilöstömitoitus vanhusten ympärivuorokautisen hoidon yksiköissä toukokuussa ja marraskuussa 2021 sekä toukokuussa 2022. Vuoden 2021 alusta henkilöstömitoitus oli vähintään 0,55 ja vuoden 2022 alusta se on vähintään 0,6 työntekijää asiakasta kohti. 1.4.2023 lähtien mitoitus on 0,7 työntekijää asiasta kohti.

Henkilöstömitoituksen nostoakin isompi vaikutus vanhuspalvelujen henkilöstötarpeeseen on kuitenkin sillä, että ikääntyneiden määrä kasvaa Suomessa voimakkaasti.

Eniten vanhuspalveluja käyttävät 80 vuotta täyttäneet, joista 10 prosenttia on tällä hetkellä ympärivuorokautisessa hoidossa ja 23 prosenttia käyttää säännöllisiä kotihoidon palveluja. 80 vuotta täyttäneiden määrän ennustetaan kasvavan 116 000:lla vuoteen 2030 mennessä.

”Väestörakenteen perusteella ennakoitavissa oleva asiakasmäärien kasvu merkitsee tuhansien lisähoitajien tarvetta myös tulevina vuosina sekä ympärivuorokautisessa hoidossa että kotihoidossa”, THL:n johtava tutkija Hanna Alastalo sanoo.

Lisätietoa

Tutkimuksesta tiiviisti: Vanhuspalveluihin on palkattu lisää hoiva-avustajia – lähi- ja sairaanhoitajien määrä
ennallaan

Kaikkien yksiköiden mitoitustiedot ovat nähtävillä THL:n verkkosivuilla tiistaina 30.8. päivittyvästä
tietokuutiosta:
Vanhuspalvelujen tila -seurantatutkimus

Yhteystiedot

Sari Kehusmaa
johtava asiantuntija
THL
puh. 029 524 7914
[email protected]

Hanna Alastalo
johtava tutkija
THL
puh. 029 524 8609
[email protected]

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen Ikääntyminen Pääsivusto Sote-palvelujen johtaminen pääuutinen - thlfi tutkimusuutinen - thlfi