THL päivitti arviotaan kokoontumisiin liittyvästä riskistä: riski koronavirustartuntaan on kasvanut esimerkiksi julkisessa liikenteessä

Julkaisuajankohta 30.11.2021

Epidemiatilanne Suomessa on vaikeutunut, ja koronavirusta on paljon liikkeellä. Huonontuneen tilanteen takia THL on päivittänyt riskipotentiaalin arviointitaulukkoa.

THL arvioi, että tartuntojen yleistymisen vuoksi riski saada koronavirustartunta on kasvanut kaikissa julkisissa kulkuvälineissä matkustettaessa, taksia lukuun ottamatta. Riski saada koronavirus julkisessa liikenteessä on arvioitu tällä hetkellä kohtalaiseksi, kun aiempi arvio tartuntariskistä julkisessa lähiliikenteessä oli vähäinen. 

Tilanteissa, joissa koronariski on arvioitu merkittäväksi tai kohtalaiseksi, tulisi edellyttää kasvomaskin käyttöä kaikilta ihmisiltä mahdollisista koronarokotuksista riippumatta. 

Lisätietoja

Arvio tapahtumien ja kokoontumisten koronavirukseen liittyvästä riskistä
(THL)
 

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto korona - thlfi koronavirus - thlfi pääuutinen - thlfi