THL päivitti terveydenhuollon ohjeistusta – tarkennuksia etenkin hoivakotien suojaamiseksi 

Julkaisuajankohta 8.4.2020

vanhus laitoshoidossa.

Terveydenhuollon kaikkien koronavirusta koskevien ohjeiden lähtökohtana on suojata erityisesti iäkkäitä ja haavoittuviin ryhmiin kuuluvia henkilöitä koronavirustartunnalta. Päivitetyssä terveydenhuollon toimenpideohjeessa tarkennetaan ohjeistusta etenkin vanhusten hoivakotien suojaamiseksi. 

Jos hoitolaitoksessa tai hoivakodissa epäillään koronaviruksen aiheuttamaa infektiota esimerkiksi asukkaalla tai työntekijällä, toimitaan alueellisten ja THL:n ohjeiden mukaan. Tämä tarkoittaa epäillyn henkilön testaamista, altistuneiden kartoittamista ja erottamista muista.

Mikäli hoitolaitoksessa todetaan varmistettu koronavirustartunta, voidaan kaikki altistuneet testata oireista riippumatta, alueellisten ja THL:n ohjeiden mukaan. Näin kaikki tartunnan saaneet asukkaat ja työntekijät voidaan tunnistaa ja mahdollisuuksien mukaan erottaa muista niin, että jatkotartunnat saadaan minimoitua. 

Toiminta hoivakotiepidemian yhteydessä

Tämänhetkisen tiedon mukaan suuri osa koronavirustartunnoista tapahtuu oireiden alkamisen jälkeen, mutta tartuttavuus voi alkaa jo 1-2 vuorokautta ennen oireita. Mikäli koronavirustartunta todetaan, kaikissa hoitolaitoksissa ja hoivakodeissa on tärkeää 

  • huolehtia, että henkilökunnan vaihtuvuus on mahdollisimman vähäistä. Samojen hoitajien ei tulisi työskennellä useammassa kuin yhdessä yksikössä
  • välttää asukkaiden siirtämistä hoitopaikasta tai yksiköstä toiseen, jos se ei ole välttämätöntä. Lääketieteellisten perusteiden mukainen hoito on järjestettävä
  • tehostaa hoitoympäristön siivousta
  • tehostaa henkilökunnan suojainten käyttöä.

Lisätiedot

Toimenpideohje epäiltäessä koronaviruksen COVID-19 aiheuttamaa infektiota
(THL)

Koronavirustartuntojen torjunta pitkäaikaishoidon ja -hoivan toimintayksiköissä
(THL)

Koronavirustartuntojen torjunta kotihoidon palveluissa
THL)

Tietoa taudista: Koronavirus COVID-19
(THL)

Contact tracing: Public health management of persons, including healthcare workers, having had contact with COVID-19 cases in the European Union (pdf)
(ECDC)
 
Asymptomatic and Presymptomatic SARS-CoV-2 Infections in Residents of a Long-Term Care Skilled Nursing Facility
(CDC)

Taneli Puumalainen
ylilääkäri
THL
p. 029 524 6080
[email protected] 

Ikääntyminen Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto koronavirus - thlfi