THL: sote-ammattilaisille ei toistaiseksi suositella syystalven koronarokotetehostetta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ei toistaiseksi suosittele perusterveille sote-ammattilaisille syystalven koronarokotusten tehosteannoksia. Perusterveiden rokotettujen työikäisten aikuisten riski parhaillaan kiertävien omikronvarianttien aiheuttamalle vakavalle koronataudille on erittäin pieni.
Tällä hetkellä ei ole riittävästi tutkimustietoa, joka tukisi sote-ammattilaisten tehosteannoksia.
”Tehosteannoksiksi suositellaan varianttiräätälöityjä rokotteita, jotta suojan immunologinen pohja laajenee. Emme kuitenkaan tiedä vielä, millainen niiden suoja tartuntoja vastaan on verrattuna alkuperäisiin rokotevalmisteisiin, ja millainen vaikutus tällä olisi mahdollisesti sairauspoissaoloihin”, sanoo THL:n tutkimuspäällikkö Merit Melin.
Sote-ammattilaisten saama suoja tartuntoja ja tartuttavuutta vastaan voisi myös parhaimmillaan suojata epäsuorasti potilaita ja pitkäaikaishoitolaitosten asukkaita. Alkuperäisten koronarokotevalmisteiden suoja tartuntoja vastaan on kuitenkin vain kohtalainen ja lyhytaikainen eli pari kuukautta.
Monella on jo hybridi-immuniteetti
THL:n tutkimuksissa on havaittu, että suurella osalla väestöstä on koronavirustartunnasta kertovia vasta-aineita. Tartunnan saaneiden osuus kasvoi keväällä ja kesällä 2022.
Vasta-aineiden esiintymistä on tutkittu THL:ssä seeruminäytteistä, jotka otettiin 1–17-vuotiailta muita kuin koronatautiin liittyviä laboratoriotutkimuksia varten HUSLABissa. Toukokuussa otetuista näytteistä 73 prosentista löydettiin koronavirustartunnasta kertovia vasta-aineita.
Tartunnan saaneiden aikuisten osuutta on arvioitu satunnaisotantana toteutetussa väestötutkimuksessa. Tutkimukseen HUSin alueelta osallistuneiden 18–84-vuotiaiden näytteistä 27 prosentista löydettiin koronavirustartunnasta kertovia vasta-aineita maaliskuussa. Touko-kesäkuussa HUSin ja neljän muun sairaanhoitopiirin alueelta tutkimukseen osallistuneista vasta-aineita löytyi 35 prosentilta. Nuoremmissa ikäryhmissä tartunnasta kertovia vasta-aineita löytyi suuremmalta osalta.
Vasta-aineita esiintyi eri ikäryhmillä touko-kesäkuussa seuraavasti:
- 18–29-vuotiaat 55 % (n=66)
- 30–44-vuotiaat 46 % (n=196)
- 45–64-vuotiaat 36 % (n=519)
- 65–85-vuotiaat 28 % (n=464)
”Koska tartunnan saaneiden osuus on vuoden 2022 kevään omikronaallon aikana kasvanut suureksi etenkin nuorimmissa ikäryhmissä, hyvin suurella osalla 12 vuotta täyttäneistä on koronavirustartunnan ja rokottamisen yhteisvaikutuksena muodostunutta hybridi-immuniteettia. Hybridi-immuniteetti on voimakkaampi ja tunnistaa laajemmin erilaisia virusmuunnoksia kuin yksin tartunnan tai rokottamisen seurauksena muodostunut suoja”, Melin selvittää.
Varianttivalmisteiden paremmasta tehosta ei ole vielä tutkimusnäyttöä
Osa Euroopan maista suosittelee sote-ammattilaisille tehosteannoksia tänä syksynä.
”Päätösten tukena ei ole tutkimusnäyttöä varianttivalmisteiden paremmasta tehosta alkuperäisvalmisteisiin verrattuna. Suositukset perustuvat toiveeseen, että varianttivalmisteet olisivat tehokkaampia ehkäisemään tartuntoja”, sanoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek.
”THL tekee suosituksensa tehosterokottamisesta lääketieteellisin perusteluin”, Nohynek korostaa.
Jos sote-ammattilainen kuuluu ikänsä tai perussairautensa vuoksi syystalven 2022 tehosteannoksien kohderyhmään, hänelle suositellaan tehosterokotetta samalla tavalla kuin muillekin kohderyhmään kuuluville.
Talven tehosterokote kannattaa ottaa marras-joulukuussa
THL suosittelee syystalvella uutta koronan tehosterokotusta kaikille 65 vuotta täyttäneille, 18 vuotta täyttäneille lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville sekä voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille. Tehosterokotteen voi ottaa, kun edellisestä rokotuksesta tai taudin sairastamisesta on kulunut vähintään kolme kuukautta.
”Rokottamalla saatuun lisäsuojaan vaikuttaa myös aiemmin muodostunut immuniteetti. Jos aiemmasta rokottamisesta tai tartunnasta on kulunut lyhyt aika eli joitain kuukausia, aiemmin muodostunutta immuniteettia on vielä hyvin jäljellä. Tehosterokotteella saatava vaste ja lisäsuoja tartuntoja vastaan voi jäädä tällöin vähäiseksi”, kertoo Melin.
Talven tehosterokote suositellaan otettavaksi samalla kertaa influenssarokotteen kanssa. Influenssarokotukset annetaan yleensä marras-joulukuussa. Tehosterokote kannattaa ottaa tämän vuoden loppuun mennessä.
Tehosterokotuksissa käytetään ensisijaisesti varianttiräätälöityjä valmisteita. THL ei aseta eri varianttivalmisteita paremmuusjärjestykseen. Ne kaikki laajentavat rokotussuojan immunologista pohjaa ja ehkäisevät tehokkaasti vakavaa koronatautia.
Omikronräätälöidyillä rokotevalmisteilla on tähänastisten tutkimusten perusteella saavutettu jonkin verran korkeammat neutraloivien vasta-aineiden määrät omikronia vastaan verrattuna alkuperäiseen rokotevalmisteeseen tutkittavilla, jotka olivat aiemmin saaneet kolme rokoteannosta alkuperäistä valmistetta. Omikronia neutraloivien vasta-aineiden määrä jäi kuitenkin matalaksi verrattuna alkuperäistä virusta neutraloiviin vasta-aineisiin.
THL:n aiemmin antamat suositukset koronarokotusten perussarjasta ja tehosteista ovat yhä voimassa. Suositukset koronarokotteista perustuvat Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän (KRAR) ja THL:n yhteisiin arvioihin.
Kunnat vastaavat koronarokotusten järjestämisestä ja kertovat, mistä ja milloin rokotuksen voi saada.
THL seuraa koronatilannetta ja muuttaa tarvittaessa rokotussuosituksiaan lääketieteellisin perusteluin.
Lisätietoja:
Merit Melin
tutkimuspäällikkö
THL
[email protected]
Hanna Nohynek
ylilääkäri
THL
[email protected]
Koronaepidemian serologinen väestötutkimus