THL suosittelee kolmansia koronarokoteannoksia koronapotilaita hoitaville sekä muulle kriittisen hoidon henkilökunnalle

Julkaisuajankohta 26.11.2021

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee, että kolmansia koronarokoteannoksia ryhdytään antamaan kuusi kuukautta toisen annoksen jälkeen koronapotilaita hoitavalle terveydenhuollon henkilöstölle, ympärivuorokautisen hoivan henkilöstölle ja asukkaille sekä muuta kiireellistä hoitoa antavalle sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle. 

THL ehdotti aikaisemmin marraskuussa, että kolmansia koronarokoteannoksia ryhdyttäisiin antamaan riskiryhmiin kuuluvia hoitaville sekä paikallisen harkinnan mukaan muulle sote-henkilöstölle. Nyt annetulla suosituksella halutaan entistä paremmin turvata terveydenhuollon kantokyky.

Suositus koskee alkuperäisen rokotusjärjestyksen ensimmäistä ryhmää. Ryhmään kuuluvat muun muassa teho-osastojen, todettuja tai epäiltyjä koronaviruspotilaita hoitavien vuode- ja päivystysosastojen, infektiovastaanottojen, koronanäytteenottojen sekä ensihoidon henkilökunta. Lisäksi ryhmään kuuluvat koronavirusdiagnostiikkaa hoitava laboratoriohenkilökunta.

Kolmansia annoksia voidaan antaa myös muuta kiireellistä hoitoa antavalle sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle niissä toiminnoissa, jotka ovat alueiden oman arvion mukaan kiireellisiä ja kriittisiä. Tähän ryhmään kuuluvat esimerkiksi akuutin psykiatrian yksiköiden, lastensuojelun päivystyksellisen toiminnan sekä synnytyksiä hoitavien osastojen henkilökunta. Näillä toiminnoilla turvataan potilaan lakisääteinen oikeus päästä kiireelliseen hoitoon.

Kolmas koronarokoteannos kuusi kuukautta toisen annoksen jälkeen

THL:n suositus kolmannen koronarokoteannoksen antamisesta kuusi kuukautta toisen annoksen jälkeen koskee kaikkia tällä hetkellä määriteltyjä kolmanteen annoksiin oikeutettuja ryhmiä, lukuun ottamatta immuunipuutteisia henkilöitä. 

THL suosittelee kuuden kuukauden rokotusväliä paremman immunologisen vasteen sekä todennäköisesti paremman pidempiaikaisen suojan takia. Kuuden kuukauden aikana ei ole myöskään tutkimuksissa havaittu suurta laskua suojassa vakavaa tautia vastaan. Myös Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus (ECDC) suosittelee kuuden kuukauden väliä toisen ja kolmannen rokotteen välillä. 

Lisätietoja ryhmistä, joille kolmansia rokoteannoksia annetaan:
Rokotusjärjestys ja COVID-19-taudin riskiryhmä

Muiden alle 60-vuotiaiden tarpeesta kolmansiin rokoteannoksiin keskustellaan Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän keskiviikkona 1.12.2021 pidettävässä kokouksessa, jonka jälkeen THL tiedottaa aiheesta erikseen.

Pfizerin Comirnaty-rokote alle 30-vuotiaille miehille

Suositus kolmansista annoksista koskee myös ryhmään kuuluvia alle 30-vuotiaita miehiä, joille kolmantena rokoteannoksena annetaan Biontech-Pfizerin Comirnaty-rokotetta. 

Varovaisuusperiaatteen vuoksi THL ei aikaisemmin suositellut kolmansia rokoteannoksia alle 30-vuotiaille miehille, lukuun ottamatta henkilöitä, jotka kuuluvat lääketieteelliseen riskiryhmään tai ovat voimakkaasti immuunipuutteisia. Varovaisuusperiaatteen vuoksi alle 30-vuotiaille miehille ei edelleenkään suositella Modernan Spikevax-rokotetta siihen liittyvän harvinaisen sydänlihas- ja sydänpussitulehdusriskin vuoksi. Myös Biontech-Pfizerin Comirnaty -rokotteeseen liittyy tämä harvinainen riski, mutta se on merkittävästi pienempi pohjoismaisen selvityksen perusteella.

Myös lyhyellä annosvälillä rokotetuille sekä laitoksissa ja hoivakodeissa asuville alle 30-vuotiaille miehille voidaan nyt antaa kolmantena rokoteannoksena Biontech-Pfizerin Comirnaty-rokotetta. 

Lisätietoja

Hanna Nohynek
ylilääkäri 
THL
[email protected]

Mia Kontio
johtava asiantuntija
THL
[email protected] 

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto korona - thlfi koronarokote - thlfi koronarokotteet - thlfi koronavirus - thlfi