Työryhmä: kasvatus- ja perheneuvonta on palautettava perheiden varhaisen tuen sosiaalipalveluksi

Julkaisuajankohta 13.6.2022

Kasvatus- ja perheneuvonnan ydintehtävä on tukea perheen vanhempia, lasten kasvua ja kehitystä sekä perheen ihmissuhteita, korostaa kasvatus- ja perheneuvonnan kehittämistä pohtinut valtakunnallinen työryhmä. Sen mukaan kasvatus- ja perheneuvonta on lapsille ja perheille varhaista tukea tarjoava sosiaalipalvelu. Varhaisen tuen vahvistaminen ja palvelujen yhdenmukaistaminen ovat olleet sote-palvelujen kehittämisen keskeisiä tavoitteita.

Työryhmän mukaan lapsiperheiden varhaisen tuen vahvistaminen edellyttää, että kasvatus- ja perheneuvonnalle palautetaan sen alkuperäinen tehtävä sosiaalihuoltolain mukaisena sosiaalipalveluna. Kasvatus- ja perheneuvonnan tehtäviin eivät kuulu lasten mielenterveyden häiriöiden tutkimus, hoito ja kuntoutus, vaan monipuolinen varhainen tuki lasten ja perheiden hyvinvoinnille.

Kasvatus- ja perheneuvonnan ydintehtävä on tukea lapsen tervettä kasvua ja kehitystä. Käytännössä työtä tehdään tukemalla vanhempia, vahvistamalla heidän voimavarojaan ja lisäämällä heidän ymmärrystään lapsen ja nuoren kehityksestä. Kasvatus- ja perheneuvonnassa työskennellään yhdessä koko perheen kanssa sen keskinäistä vuorovaikutusta edistäen.

Uutena avauksena työryhmä esittää kasvatus- ja perheneuvonnan ulottamista nykyistä laajemmin myös vauvaperheisiin ja yli 13-vuotiaisiin lapsiin perheineen. Lisäksi lapsiperheiden vanhemmille tarjottava parisuhdetuki tulisi lisätä palveluvalikoimaan. Jatkossakin kasvatus- ja perheneuvontapalvelu tuotetaan moniammatillisen tiimin voimin, jossa yhdistyy sosiaalityön, psykologian ja lääketieteen osaaminen.

Viime vuosikymmeninä kasvatus- ja perheneuvonnalle on sälyttynyt terveydenhuollolle kuuluvaa vastuuta lasten mielenterveyden häiriöiden hoidosta, mikä on kaventanut mahdollisuuksia tarjota perheille perustehtävän mukaista varhaista tukea. Syyksi perustehtävän hämärtymiseen näkee työryhmän puheenjohtaja Hanne Kalmari riittävän kansallisen ohjauksen puuttumisen sekä lasten riittämättömät mielenterveyspalvelut.

”Kasvatus- ja perheneuvonnan ammattilaiset ja esimiehet ovat vuosikausia kaivanneet kansallisen tason ohjausta ja kehittämistyötä kasvatus- ja perheneuvontapalvelun päivittämiseksi ja yhtenäistämiseksi”, Kalmari kuvaa syntynyttä tilannetta.

Tähän tarpeeseen vastaa keväällä 2020 työnsä aloittanut 16-jäseninen työryhmä, jossa on ollut kasvatus- ja perheneuvonnan edustajia laajasti eri puolilta Suomea, sosiaali- ja terveysministeriöstä ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta. Nyt julkistettavan työryhmän loppuraportin tavoitteena on tukea eri puolilla Suomea käynnistynyttä kasvatus- ja perheneuvonnan kehittämistä ja yhtenäistämistä.

Lähde: Kasvatus- ja perheneuvonta 2020-luvulla. Kasvatus- ja perheneuvonnan kansallisen kehittämisprosessin loppuraportti. Työpaperi 30/2022, THL

Lisätietoja:

Hanne Kalmari
johtava asiantuntija, THL
puh. 029 524 7779
[email protected] 
 

Lapset, nuoret ja perheet Pääsivusto Sote-palvelujen johtaminen lapsiperhepalvelut - thlfi perheet - thlfi sosiaalihuolto - thlfi sote-palvelut - thlfi