Vanhuspalveluissa ei ennakoida elämän loppuvaihetta, vaikka varautuminen parantaisi hoidon laatua ja toiminnan sujuvuutta
Hyvä elämän loppuvaiheen hoito perustuu ennakointiin ja varautumiseen, mutta vanhuspalveluyksiköissä tätä tehdään vähän.
Asia ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Vanhuspalvelujen tila -seurannasta, jossa iäkkäiden ympärivuorokautisen hoidon ja kotihoidon yksiköiden esihenkilöiltä kysyttiin elämän loppuvaiheen ennakoivista hoitosuunnitelmista ja hoitotahdoista.
Ennakoivat hoitosuunnitelmat ovat harvinaisia etenkin kotihoidossa
Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) suosituksen mukaan kaikille tehostetun palveluasumisen ja säännöllisen kotihoidon asiakkaalle on tehtävä elämän loppuvaiheen ennakoiva hoitosuunnitelma, johon kirjataan hoidon tavoitteet, rajaukset ja potilaan toiveet.
Kyselyssä yli puolet kotihoidon yksiköistä vastasi, että korkeintaan kolmasosalla asiakkaista oli elämän loppuvaiheen ennakoiva hoitosuunnitelma. Lähes kolmasosassa yksityisen kotihoidon yksiköistä suunnitelmia ei ollut lainkaan. Ympärivuorokautisessa hoidossa tilanne on parempi, sillä yli puolet yksiköistä vastasi, että kaikilla tai lähes kaikilla asiakkailla oli ennakoiva hoitosuunnitelma.
”Kotihoidossa elämän loppuvaiheen hoidon tarvetta voi olla vaikea tunnistaa, sillä asiakkaat ovat usein toimintakykyisiä. Ennakointi olisi kuitenkin erityisen tärkeää, koska kotihoidossa asiakkaat pystyvät useimmiten itse ilmaisemaan tahtonsa ja asioista pystytään keskustelemaan. Hoitajille palliatiivisen hoidon osaaminen on olennaista myös, koska kotihoidossa ammattilaiset toimivat yksin ilman kollegan välitöntä tukea”, sanoo THL:n johtava asiantuntija Teija Hammar.
Yksiköissä ei tunneta asiakkaiden hoitotahtoja
Ympärivuorokautisen hoidon ja kotihoidon esihenkilöt arvioivat, että alle kolmanneksella asiakkaista oli asiakas- tai potilastietoihin kirjattu hoitotahto. Vain alle 10 prosenttia kertoi, että kaikilla asiakkailla on kirjattu hoitotahto.
STM:n suosituksen mukaan asiakkaan hoitotahdon pitää olla hoitohenkilöstön tiedossa ja hoitokertomukseen pitää kirjata, millaisia hoidon rajauksia asiakas toivoo.
”Hoitotahdolla ihmiset voivat ilmaista, millaista hoitoa elämän loppuvaiheessa toivovat. Jos kirjattuja hoitotahtoja ei ole, niitä ei voi käytännössä käyttää kiireellisissä tilanteissa. Asiakkaan tahto voi jäädä huomioimatta, jolloin asiakas saattaa saada esimerkiksi elämää keinotekoisesti ylläpitävää hoitoa, vaikka ei haluaisi”, kertoo Hammar.
Elämän loppuvaiheen hoito on olennainen osa vanhuspalveluita
Lähes kaikilla ympärivuorokautisessa hoidossa ja säännöllisessä kotihoidossa olevilla iäkkäillä on ainakin yksi kuolemaan johtava sairaus, yleisimmin jokin muistisairaus.
”Kaikkien vanhuspalveluissa työskentelevien sote-ammattilaisten pitäisi osata palliatiivisen hoidon ja saattohoidon perusasiat”, sanoo tutkija Pirita Forsius.
”Useimmat tilanteet voitaisiin hoitaa iäkkään asuinpaikassa ennakoinnilla ja perusosaamisella. Voinnin heikkenemiseen varaudutaan ihmisen omia toiveita kunnioittavalla yksilöllisellä suunnitelmalla. Toimintatavat, kuten lääkärin tavoittaminen ja kotisairaalan tuki, pitää sopia jo ennalta, jotta hoito sujuu myös äkillisissä tilanteissa ja vältytään tarpeettomilta sairaala- ja päivystyskäynneiltä”, Forsius jatkaa.
Lisätietoja
THL:n Saattohoitopassi-täydennyskoulutus on sote-ammattilaisille tarkoitettu verkkokoulu, joka kattaa palliatiivisen hoidon ja saattohoidon perusasiat.
Lue lisää Saattohoitopassi-verkkokurssista (THL)
Pirita Forsius
tutkija
puh. 029 524 7370
[email protected]
Teija Hammar
johtava asiantuntija
puh. 029 524 7149
[email protected]
