Yhä useampi kunta arvioi päätöstensä vaikutuksia ennakkoon

Julkaisuajankohta 25.11.2021

Kunnat arvioivat päätöstensä vaikutuksia ennakkoon aiempaa useammin. THL:n kevään 2021 tiedonkeruun mukaan 51 prosenttia kunnista käyttää suunnitelmallisesti jotakin ennakkoarviointimenetelmää joillakin toimialoilla ja 12 prosenttia kunnan kaikessa toiminnassa, yhteensä siis 63 prosenttia kunnista (kuvio 1). Vastaava luku vuonna 2019 oli 37 prosenttia.

Niiden kuntien määrä, jotka eivät käytä mitään ennakkoarviointimenetelmää on vähentynyt.

Kuvio 1. Ennakkoarviointimenetelmän suunnitelmallinen käyttö kuntien lautakuntapäätösten valmistelussa vuosina 2015–2021, kuntien prosenttiosuudet.

 

Lisäksi noin 40 prosenttia kunnista on tehnyt päätöksen ennakkoarvioinnin käytöstä kuntalaisten hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttavien päätösten valmistelussa.

”Vaikutusten ennakkoarvioinnilla tarkoitetaan päätösesitysten vaikutusten arviointia etukäteen. Esimerkiksi miten kyläkoulun lakkauttaminen vaikuttaa lasten koulumatkojen pituuteen ja mahdollisuuteen tehdä matkat kävellen tai pyöräillen. Ennakkoarvioinnin tulisi olla osa kunnan talouden ja toiminnan suunnittelua”, sanoo asiantuntija Ville Nieminen Suomen Kuntaliitosta.

Kunnat vastaavat hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä myös sote-uudistuksen jälkeen

Sote-uudistuksessa sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät hyvinvointialueiden järjestettäväksi, mutta vastuu kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä säilyy kunnilla.  

”Hyvinvoiva väestö on elinvoimaisen kunnan edellytys. Myös sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten kasvun hillitseminen vaatii, että hyvinvointia ja terveyttä edistetään laajalti ihmisten arkiympäristöissä”, THL:n Timo Ståhl sanoo. 

”Tämän työn suunnitteluun, koordinointiin ja johtamiseen tarvitaan kunnissa selkeitä rakenteita ja prosesseja”, hän lisää.

THL selvitti keväällä 2021 kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintaedellytyksiä, koordinaatiota ja rakenteita. Tiedonkeruu suunnattiin kuntien johdolle. Kaikkiaan 271 Manner-Suomen kuntaa (92 %) toimitti tietonsa. 

Tuloksia voi tarkastella vapaasti kunta- ja aluekohtaisesti THL:n TEAviisari-verkkopalvelussa. www.teaviisari.fi

Tilastoraportti: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kuntajohdossa – TEA 2021 : Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi yhä yleisempää 

Lisätiedot: 

Timo Ståhl
johtava asiantuntija
THL
p. 029 524 7128
[email protected]


Ville Nieminen
asiantuntija
Suomen Kuntaliitto
p. 050 564 6622
[email protected]

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen Pääsivusto timo.stahl - thlfi ville.nieminen - thlfi