Yli 60 prosenttia 16–19-vuotiaista on saanut ensimmäisen koronarokoteannoksen

Julkaisuajankohta 6.8.2021

Suomessa ensimmäisen koronarokoteannoksen on saanut 3 697 000 ihmistä. 66,6 prosenttia väestöstä on saanut ensimmäisen rokoteannoksen.

Suomen väestöstä lähes 67 prosenttia on saanut ensimmäisen koronarokoteannoksen. Ensimmäisen annoksen ottaneita on nyt hieman alle 3,7 miljoonaa.

”Erityisen hieno uutinen on, että 16–19-vuotiaiden rokotuskattavuus on tänään ylittänyt 60 prosenttia. Syksyn lähestyessä ja koulujen alkaessa on hyvä uutinen, että myös nuoret ikäryhmät ottavat rokotuksia aktiivisesti”, sanoo THL:n asiantuntijalääkäri Anna Scherleitner.

Toisia rokoteannoksia on annettu nyt yli kaksi miljoonaa annosta. Täyden rokotussarjan, eli molemmat rokoteannokset, on saanut vajaat 37 prosenttia väestöstä.

Koronarokotuksia tarjotaan osassa kunnista myös ilman ajanvarausta. Ohjeet ajan varaamiseksi tai tiedon siitä, voiko kunnassa saada rokotuksen ilman ajanvarausta, saa seuraamalla kunnan verkkosivuja, lehti-ilmoituksia ja muuta viestintää.

Lisätietoja:

Anna Scherleitner
THL
asiantuntijalääkäri
[email protected]

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto korona - thlfi press-release rokotukset - thlfi