Lasten ja nuorten palvelujen saavutettavuus

Kesto:

1.2.2022–28.2.2023

Vastuuyksikkö:

Yhdenvertaisuusyksikkö

Muualla verkossa:

Hankkeessa selvitetään lasten ja nuorten sote-palvelujen yhdenvertaiseen saavutettavuuteen liittyviä haasteita. Hanke on osa Kansallisen lapsistrategian toimeenpanoa (toimenpide 14).

Tavoitteet

Hankkeen tavoitteena on selvittää ja koota yhteen palvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta koskevia ongelmia lasten ja nuorten näkökulmasta sekä varmistaa, että lapset ja nuoret saavat tietoa palvelujärjestelmästä heille kohdennetulla ja haavoittuvassa asemassa olevat lapset ja nuoret huomioivalla tavalla.

Toteutus

Hankkeessa toteutetaan neljä eri osakokonaisuutta:

  1. Tietopohja: Osiossa kootaan yhteen palvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta koskevaa tietoa ja tunnistetaan ongelmakohtia hyödyntäen mm. Kouluterveyskyselyn ja FinLapset-kyselyn tuloksia.
  2. Palveluiden kehittäminen: Osiossa tarkastellaan perhekeskuksen avoimen kohtaamispaikkatoiminnan tasavertaiseen saavutettavuuteen vaikuttavia edistäviä ja ehkäiseviä tekijöitä huomioiden haavoittuvassa asemassa olevat lapset ja perheet.
  3. Dialoginen toimintamalli nuorten kokemusten kartoittamiseksi: Valtakunnallisen verkostopankki -verkoston kanssa Topaasia-hyötypelin avulla kerätään nuorten kokemuksia dialogisesti palveluiden saavutettavuudesta sekä pyritään yhteiskehittämällä mallintamaan dialogista nuorten arjessa tapahtuvaa kokemusten kartoittamista ja niiden saamista välittömäksi osaksi palveluiden kehittämistä.
  4. Viestintä: Suunnitellaan ja toteutetaan yhdenvertaisen saavutettavuuden viestintäkampanja nuorille huomioiden erityisesti viestinnän yhdenvertainen saavutettavuus.

Hankkeessa varmistetaan koordinaatio ja yhteistyö muiden lapsistrategian toimenpiteiden kanssa. THL toteuttaa lisäksi neljä muuta lapsistrategian toimenpidettä. 

Kansallinen lapsistrategia (THL:n hankkeiden koontisivu) 
Kansallisen lapsistrategian toimeenpanosuunnitelma: Valtioneuvoston periaatepäätös (Valtioneuvosto)

Rahoitus

Sosiaali- ja terveysministeriö

Yhteystiedot

Johanna Vihtari
projektisuunnittelija
puh. 029 524 7679
sähköposti: [email protected]

Satu Majlander 
kehittämispäällikkö
puh. 029 524 7510
sähköposti: [email protected]