Asiantuntija Riina-Maria Leskelä: ”Neuropsykiatrisesti oireilevat lapset ja nuoret tarvitsevat lisää tukea”
Sote-uudistuksen tavoitteena on vahvistaa perustason palveluja ja siirtää painopistettä ehkäisevään työhön. Osana uudistusta palveluja kehitetään THL:n koordinoiman Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman alueellisissa kehittämishankkeissa eri puolilla Suomea.
Sote-uudistus konkretisoitui vuoden 2023 alussa, kun hyvinvointialueet aloittivat toimintansa. Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman hankkeissa palvelujen kehittäminen jatkuu vielä vuoden 2023 loppuun asti, samoin kuin THL:n hanketuki.
Ohjelman hanketoimistossa aloitti keväällä pestinsä asiantuntijana Riina-Maria Leskelä. Hänen tehtävänsä liittyvät lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluihin, joiden parissa hän työskenteli myös aiemmassa työpaikassaan STM:ssä. Sitä ennen hänelle oli kertynyt työkokemusta Helsingin kaupungilta ja HUSista.
Leskelä on yhteiskuntatieteiden maisteri ja sosiaalityöntekijä. Hänellä on myös viestinnän ammattikorkeakoulututkinto.
Päihteillä oireilevien lasten ja nuorten palvelujen kehittäminen on vasta alussa
Leskelä kertoo työskennelleensä aina yksiköissä, joissa toteutetaan sekä sosiaali- että terveydenhuollon palveluja.
”Tällainen sote-integroitu katsantokanta on itselläni siis verissä ja se on myös Tulevaisuuden sote-keskuksen ydintä.”
Leskelä katsoo lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluja erityisesti monialaisen varhaisen tuen näkökulmasta.
”Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon yhteinen työ näissä palveluissa on hirveän tärkeää. Ei pidä kuitenkaan unohtaa muita kumppaneita, kuten sivistystoimea ja järjestöjä.”
Leskelän mukaan Tulevaisuuden sote-keskus -ohjelman kautta on tehty paljon hyvää työtä, mutta tekemistä riittää vielä.
”Ajattelen, että lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluissa on Suomessa edelleen paljon kehittämisen tarvetta. Erityisesti päihteillä oireilevien lasten ja nuorten palveluiden kehittäminen on vasta aluillaan. Hyvinvointialueilta olen kuullut viestiä, että kansallista tukea kaivataan.”
Työn alla kysely neuropsykiatrisesti oireilevien lasten ja nuorten palveluista
Leskelän keskeisin työtehtävä tällä hetkellä on tehdä valtakunnallinen kartoitus neuropsykiatrisesti oireilevien lasten ja nuorten palveluista hyvinvointialueilla.
”Tarvitsemme tietoa kansallisen tilannekuvan muodostamiseksi ja hyvinvointialueiden sparraamiseksi ja yhteisen oppimisen mahdollistamiseksi. Neuropsykiatrisesti oireilevat lapset, nuoret ja perheet tarvitsisivat varhaisempaa, sujuvampaa ja monialaisempaa tukea. Näin ehkäistäisiin myös monenlaista mielenterveys- ja päihdeoireilua myöhemmin.”
Neuropsykiatrisesti oireilevien lasten ja nuorten palveluista lähetetään kysely jokaiselle hyvinvointialueelle kesän aikana, ja vastausaikaa on elokuun loppuun saakka.
Kyselyn tuloksista ja taustamateriaalista julkaistaan raportti marraskuussa pidettävässä webinaarissa. Tarkoitus on raportin ja webinaarin kautta palauttaa kyselyn tulokset alueille kehittämisen tueksi.
Leskelä on mukana myös muun muassa THL:n koordinoimassa nuorten päihdepalvelujen kehittäjien verkoston luotsaamisessa.
Lue lisää webinaarista 16.11.
Neuropsykiatrisesti oireilevien lasten ja nuorten palvelut hyvinvointialueilla
Ilmoittaudu nuorten päihdepalvelujen kehittäjien verkostoon
Sähköpostitse Riina-Maria Leskelälle tai Jenni Kukkulalle
[email protected]