Biontech-Pfizerin koronarokotetoimitusten aikaistuminen tuo Suomeen viikoittain 50 000–80 000 rokoteannosta lisää

Julkaisuajankohta 16.4.2021

Biontech-Pfizerin mRNA-koronarokotetta saadaan tulevina viikkoina Suomeen odotettua enemmän lääkeyhtiön aikaistaessa rokotetoimituksiaan EU-maihin. Viikosta 17 lähtien rokotetta tuodaan maahan viikoittain noin 50 000 annosta enemmän kuin aiemmin on ennakoitu. Viikoilla 22–26 annosmäärään saatava lisäys kasvaa noin 80 000 annokseen.

”Uutinen on rohkaiseva, sillä se tuo koronarokotuksen nopeammin yhä useamman ihmisen saataville”, toteaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtava asiantuntija Mia Kontio.

Kaikkiaan eri koronarokotteita saadaan maahan kesäkuun loppuun mennessä vielä 3–4 miljoonaa annosta. Valtaosa Suomessa käytettävistä koronarokotteista on mRNA-rokotteita, joihin myös Biontech-Pfizerin rokote kuuluu.

Tällä hetkellä Suomessa annetaan noin 160 000 koronarokotusta viikossa. Koko väestöstä reilu viidennes eli noin 22 prosenttia on saanut ainakin yhden koronarokoteannoksen.

Valtaosa ikääntyneistä saanut koronarokotuksen

Monissa kunnissa suurin osa ikääntyneistä eli 70 vuotta täyttäneistä on saanut koronarokotuksen kuluvan viikon loppuun mennessä. Kaikista 70 vuotta täyttäneistä kaikkiaan 84 prosenttia on saanut ensimmäisen rokoteannoksen.

”Rokotustilanne ja väestön ikärakenne vaihtelevat alueittain, mutta valtakunnallisesti katsottuna ikääntyneiden nuorimmastakin ryhmästä eli 70–79-vuotiaista nyt noin 77 prosenttia on saanut koronarokotteen. Vanhimmilla eli 80 vuotta täyttäneillä rokotuskattavuus on noin 10 prosenttiyksikköä korkeampi. Korkeat luvut kertovat siitä, että halukkuus rokotteen ottamiseen on ollut suurta”, Kontio toteaa.

”Jos ikääntynyt ei vielä ole saanut rokotusta, oma rokotusvuoro ei mene ohi. Koronarokotuksia jatketaan niin pitkään, että kaikki halukkaat ovat saaneet rokotuksen ja mahdollisuutta rokotukseen tarjotaan kaikille”, hän muistuttaa.

Koronarokotukset jatkuvat riskiryhmien rokotuksilla. Riskiryhmiin kuuluvat ihmiset, jotka ovat taustasairautensa tai tilansa vuoksi erityisen alttiita saamaan vakavan koronavirustaudin. Tämänhetkisen arvion mukaan lähes kaikki riskiryhmiin kuuluvat ovat saaneet koronarokotteen toukokuun puoliväliin mennessä. 

Kunnat varaavat aikoja rokotusjärjestyksessä seuraavana vuorossa oleville edellisen ryhmän rokotusten ollessa vielä käynnissä. Tavoitteena on sujuvoittaa ja nopeuttaa rokotusten etenemistä. 

Lisätietoja:

Mia Kontio
THL
johtava asiantuntija
[email protected]

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto koronavirus - thlfi rokotukset - thlfi