Blogi: Kaikilla lapsilla ja nuorilla on oikeus HPV-rokotteeseen – rokote antaa suojaa useita syöpiä vastaan
Koska HPV-rokotuksilla ehkäistään vakavia tauteja, on suoja syytä täydentää, jos rokotussarja on jäänyt kesken tai se puuttuu kokonaan, kirjoittavat THL:n ylilääkäri Ulpu Elonsalo ja asiantuntijalääkäri Mika Muhonen THL:n blogissa.
Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus saada HPV- eli papilloomavirusrokote maksutta osana kansallista rokotusohjelmaa. Koronapandemian vuoksi osa suunnitelluista HPV-rokotuksista on kuitenkin voinut jäädä antamatta koululaisille.
THL:n uuden ohjeen mukaan HPV-rokotussarjan saa aloittaa nuorelle ennen 18 vuoden ikää lukuvuoden 2023 loppuun asti. HPV-rokotukset annetaan pääsääntöisesti alakoulun viidennellä ja kuudennella luokalla 10–12-vuotiaille. Aikaisemmin rokotussarja on tarvittaessa voitu aloittaa vielä 9. luokan loppuun mennessä.
”On tärkeää, että nuoret perheineen saavat tietää rokotussarjan aloittamisajan ikärajan pidentämisestä”, kirjoittavat Elonsalo ja Muhonen blogissa.