ECDC suosittaa minkkitarhoilla työskentelevien systemaattista testausta ja testeissä löytyvien virusten sekvensointia

Julkaisuajankohta 23.11.2020

Tanska on 5.11. mennessä raportoinut ihmisillä 214 koronatapausta, joilla on todettu minkkeihin liittyviä virusmuunnoksia. Muunnokset jakautuvat viiteen rypääseen, joista yhdessä on todettu mutaatioita piikkiproteiinissa. Nämä ovat herättäneet epäilyjä rokotteiden tai lääkitysten heikommasta tehosta sekä vaikutuksesta testaukseen. 

Tämänhetkisten tietojen perusteella ECDC arvioi, että minkkeihin liittyvien virusten tartuttavuus ja niiden aiheuttaman taudin vakavuus ovat samaa luokkaa kuin muiden kiertävien SARS-CoV-2-virusten. Virusmuunnokseen liittyvät epäilyt vasta-aineiden heikommasta tehosta perustuvat vasta alustaviin tuloksiin hyvin pienillä näytemäärillä, joten asiasta ei voi vetää tarkempia johtopäätöksiä. Jatkotutkimuksia aiheesta on käynnissä. 

ECDC suosittaa minkkitarhoilla työskentelevien systemaattista testausta COVID-19-oireista riippumatta sekä testauksen yhteydessä löytyvien virusten sekvensointia. Jos minkkitarhaan liittyen todetaan ihmistapaus, työntekijöillä tulisi aloittaa laaja testaus, tartunnanjäljitys sekä eristys- ja karanteenitoimet. 

Vierailut minkkitiloilla tulisi rajoittaa vain välttämättömiin vierailijoihin ja työntekijöihin. Työntekijöille tulee tarjota asianmukaiset suojavarusteet, hengityksen- ja silmiensuojaimet, niihin liittyvä käyttökoulutus sekä tietoa tartuntojen torjunnasta. Henkilöiden, joilla on COVID-19-tautiin sopivia oireita, ei tule mennä tiloille.

THL korostaa ECDC:n antamien suositusten merkitystä suomalaisten minkkitarhojen, niiden työntekijöiden ja niitä ympäröivän yhteiskunnan suojaamisessa.

Ruokavirasto seuraa SARS-CoV-2-viruksen esiintymistä suomalaisilla minkkitarhoilla. Toistaiseksi Suomesta ei ole löydetty yhtään tartunnan saanutta minkkiä. 

Lisätiedot

Rapid Risk Assessment: Detection of new SARS-CoV-2 variants related to mink (pdf)
(ECDC)

Puolet otantaseurannan minkkitarhoista tutkittu – ei viitteitä koronaviruksesta
(Ruokaviraston uutinen 16.11.2020)

Infektiotaudit ja rokotukset Infektiotaudit ja rokotukset koronavirus - Infektiotaudit ja rokotukset