Euroopassa on todettu tavanomaista enemmän mikrobilääkkeille erittäin vastustuskykyisen shigella-bakteerin aiheuttamia infektioita
Iso-Britannian terveysviranomaiset ilmoittivat tammikuun lopulla havainneensa tavallista enemmän mikrobilääkkeille erittäin vastustuskykyisen Shigella sonnei -bakteerin aiheuttamia infektioita. Edeltävän neljän kuukauden aikana tapauksia oli todettu yhteensä 47. Suurin osa tartunnoista on todennäköisesti saatu miesten välisessä seksissä.
Tämän jälkeen myös yhdeksän EU-maata ovat ilmoittaneet yhteensä 207 tapausta, jotka todennäköisesti linkittyvät Iso-Britanniassa havaittuihin tapauksiin.
Tutkitut bakteerikannat ovat olleet vastustuskykyisiä ensilinjan lääkkeinä käytettyjen kinolonien ja atsitromysiinin lisäksi penisilliineille, aminoglykosideille, tetrasykliinille, sulfonamideille sekä kolmannen sukupolven kefalosporiineille.
Shigellainfektion tyypillisin oire on ripuli
Shigellabakteerit ovat yleisiä ripulitaudin aiheuttajia kehittyvissä maissa. Taudin itämisaika on tavallisesti 1–7 päivää ja oireisiin kuuluvat ripulin lisäksi, kuume, pahoinvointi sekä vatsakivut. Shigellan aiheuttama ripulitauti ei yleensä vaadi sairaalahoitoa. Suomessa lähes kaikki tartunnat saadaan ulkomaanmatkoilta.
Shigella leviää herkästi kosketustartuntana sairastuneesta ihmisestä toiseen sekä saastuneen ruoan tai juoman välityksellä. Tartuntoja on todettu myös erityisesti miesten välisessä suojaamattomassa suu- ja anaaliseksissä.
Paras tapa ehkäistä seksin välityksellä tarttuvaa shigellaa on huolehtia intiimialueiden ja käsien hygieniasta ennen ja jälkeen seksin. Kondomin käyttö on tärkeää, ja se on hyvä vaihtaa suu- ja anaaliseksin välillä. Oireisena tulisi hakeutua ulostenäytetestiin ja välttää ruoan laittoa ja kontakteja muihin ihmisiin.
Mikrobilääkeherkkyyden selvittäminen on tärkeää ennen antibioottihoidon aloitusta. Tämän vuoksi shigellainfektio tulisi aina varmentaa bakteeriviljelynäytteellä.
Mikäli henkilöllä epäillään tai todetaan seksin välityksellä tarttunut shigellainfektio, tulisi huomioida mahdollisuus myös muihin sukupuolitauteihin.
Lisätiedot
Mikä on shigella?
(THL)
Leif Lakoma
asiantuntijalääkäri
THL
p. 029 524 7898
[email protected]