Hengitystieinfektioita on runsaasti liikkeellä - tutut torjuntakeinot pätevät myös tänä jouluna

Julkaisuajankohta 18.12.2023 8.00
Tiedote

Hengitystieinfektioita aiheuttavia viruksia on tällä hetkellä runsaasti liikkeellä Suomessa. Influenssaepidemia on alkanut ja RSV-epidemia käynnistymässä. Myös koronaa on edelleen liikkeellä, vaikka syysaallon huippu on jo ohitettu.

Influenssaa, RSV:tä ja koronaa sekä muita hengitystieinfektioita voidaan estää muun muassa seuraavin keinoin:

  • Ota suositellut rokotukset – ne ovat paras keino suojautua vakavalta taudilta. 
  • Sairasta kotona – myös joulun aikaan. 
  • Pese kädet, yski ja aivasta hihaan – hengitystieinfektioita vältetään parhaiten huolehtimalla hygieniasta. 
  • Arvioi oma riskisi, käytä tarvittaessa maskia ja pidä etäisyyttä. 
  • Huolehdi ilmanvaihdosta. 

“Näillä keinoilla voidaan torjua virusten aiheuttamia hengitystieinfektioita. Tärkeää tartuntojen ehkäisyssä on, ettei lähde sairaana esimerkiksi kyläilemään jouluna. Itse kukin voi näin suojata etenkin riskiryhmiin kuuluvia, kuten vanhuksia”, sanoo THL:n johtava asiantuntija Anna Katz.

Hengitystievirusinfektioita hoidetaan samalla tavalla

Hengitystieinfektion aiheuttajaa voi harvoin tietää oireiden perusteella. Useimmissa tapauksissa hoidoksi riittää oireenmukainen hoito ja lepo. Jos yleisvointi laskee tai oireet ovat vakavia tai pahenevat, on syytä olla yhteydessä terveydenhuoltoon kuten muidenkin sairastumisien kohdalla. 

Influenssan ja koronavirusinfektion hoidossa voidaan käyttää myös viruslääkkeitä lääkärin arvion mukaan. Niiden käytössä oleellista on, että hoito voidaan aloittaa riittävän aikaisin. 

Hengitystieinfektion jälkeen töihin, kouluun ja päiväkotiin voi palata, kun oireet ovat selvästi vähentyneet ja mahdollinen kuume on poissa. Lapsen kohdalla on hyvä odottaa, että lapsi jaksaa osallistua opetukseen tai varhaiskasvatuksen toimintaan.  

Virusinfektioissa tartuttavuus alkaa vähentyä oireiden alkamisen jälkeen. Jälkinuha tai -yskä voi jatkua pitkäänkin, eikä se estä paluuta esimerkiksi töihin, kouluun ja päiväkotiin. 
”Nautitaan kaikki joulunajasta, mutta juhlitaan porukalla vain terveenä”, Katz sanoo. 

Lisätiedot  

Hengitystieinfektioiden ehkäisy (THL)

Hengitystieinfektioiden itsehoito (Terveyskylä)

Ajantasainen influenssakatsaus (THL)

Tilannekatsaus koronaviruksesta (THL) 

Anna Katz 
johtava asiantuntija, yksikön päällikkö 
THL 
p. 029 524 7424 
[email protected]  
 

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto influenssa koronavirus