Hyvä vastaanotto -valmennus purki jonoja ja tehosti toimintaa

Julkaisuajankohta 18.1.2023

Potilas lääkärin vastaanotolla

THL:n toteuttamien perusterveydenhuollon Hyvä vastaanotto -valmennusten tulokset ovat vakuuttavia: hoitoonpääsyjonot lyhenivät merkittävästi.  

Valmennuksessa oli mukana 50 tiimiä eri puolilta Suomea. Valmennus kesti noin vuoden syksystä 2021 alkaen, ja siihen osallistui yhteensä yli 300 perusterveydenhuollon ammattilaista.  

Valmennus suunniteltiin tukemaan perusterveydenhuollon saatavuuden parantamista ja hoitotakuulain toimeenpanoa. 

Toiminnalliset muutokset onnistuivat helpoimmin pienessä työyhteisössä 

Jonojen purkaminen onnistui erilaisin toiminnallisin muutoksin. Esimerkiksi Kalajoella ei ollut valmennuksen alussa vastaanottoaikoja ollenkaan. 

Valmennuksessa perustettiin hoitajan ja lääkärin yhteinen niin sanottu pikapoli, jonka ansiosta vastaanottoaikoja pystyttiin valmennuksen päätteeksi antamaan jo kahden viikon päähän. 

Kalajoen tiimi arvioi itse vahvuudekseen pienen työyhteisön ketteryyden.  

Akaassa puolestaan päivystykset olivat ruuhkautuneet, mikä näkyi terveysasemilla.   

Valmennuksen aikana sekä päivystyksen että kiireettömän hoidon työtä organisoitiin uudelleen: resursseja siirrettiin kiireellisestä hoidosta kiireettömään ja digitaalisten välineiden käyttöä lisättiin. 

Samalla asiakkaiden ja potilaiden kohtaamiseen luotiin yhteisiä pelisääntöjä ja pitkäaikaissairauksien hoitoon sovittiin uusia linjauksia. 

Pienet kokeilut pohjustivat ison organisaation toiminnan yhdenmukaistamista 

Vantaalta valmennukseen lähti suun terveydenhuolto. Valmennuksen aikana työskentely laajennettiin koskemaan koko Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen suun terveydenhuollon uutta kokonaisuutta.  

Hammashoidon eri pisteissä tehtiin pieniä kokeiluja ja parhaat toimintamallit levitettiin muuallekin. 

Odotusaika hyvinvointialueen suun terveydenhuollon palveluihin on edelleen pitkä. Jonot lyhenevät hitaasti, mutta suunta on kuitenkin oikea.  

Hyvät opit käyttöön uudessa valmennuksessa keväällä 2023 

Hyvä vastaanotto -valmennuksen raportti julkaistaan kevään 2023 aikana THL:n julkaisusarjassa. 

Hyviä oppeja hyödynnetään myös huhtikuussa 2023 alkavassa uudessa valmennuksessa, jonka tavoitteena on parantaa erityisesti heikoimmassa asemassa olevien henkilöiden sote-palveluja. Uusi valmennus toteutetaan Suomen kestävän kasvun ohjelmassa (RRP). 

Artikkeli on tiivistelmä soteuudistus.fi-sivustolla julkaistusta jutusta 28.12.2022.

Tutustu alkuperäiseen artikkeliin (soteuudistus.fi)
 

Sote-palvelujen johtaminen kolumni - Sote-palvelujen johtaminen