Infektiot ja rokotukset mukana alueiden sote-palvelujen arvioinnissa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos arvioi vuosittain SOTE-palvelujen järjestämistä eri alueilla Suomessa. Tuoreimmissa, joulukuussa 2019 julkaistuissa arvioinneissa terveydensuojelua arvioidaan ensimmäistä kertaa omana erillisenä kokonaisuutenaan.
Terveydensuojelun sektorilla arvioitavia osa-alueita olivat kansallinen rokotusohjelman toteutuminen, infektioiden ilmaantuvuus sekä infektioiden torjuntaan liittyvät rakenteet, prosessit ja resurssit.
Kuhunkin osa-alueeseen kuuluu useampia indikaattoreita. Terveyden suojeluun liittyviä indikaattoreita oli yhteensä 12. Niiden tiedot kerättiin valtakunnallisesta rokotusrekisteristä, tartuntatautirekisteristä, Fimean lääkkeiden tukkumyyntirekisteristä ja Sairaalainfektio-ohjelmasta (SIRO).
”Arvioinnit osoittivat, että alueiden välillä on selkeitä eroja muun muassa rokotusohjelman toteuttamisessa ja muissa tartuntatautien torjunnan toimissa. Eniten vaihtelua oli influenssarokotusten toteuttamisessa ja tyttöjen HPV-rokotuskattavuuksissa”, ylilääkäri Ulpu Elonsalo sanoo.
Sote-arvioinneissa vertaillaan kuntien ja kuntayhtymien järjestämiä sosiaali- ja terveyspalveluja ja niiden toteutumista sairaanhoitopiirien alueilla. Arvioinnin kohteena ovat julkisesti järjestetyt sosiaali- ja terveyspalvelut, niiden yhdenvertainen saatavuus ja kustannustehokas toteutus. Arviointi kattaa sekä perusterveydenhuollon, sosiaalihuollon että erikoissairaanhoidon palvelut.
THL tekee alueiden sote-arvioinnit vuosittain sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta. Tuoreimmassa arvioinnissa tarkastellaan vuoden 2018 tilannetta.
Terveyden suojelun arvioinnissa käytetyt indikaattorit
- 65-vuotta täyttäneiden influenssarokotuskattavuus
- Vähintään yhden kurkkumätä-, jäykkäkouristus-, hinkuyskä-, polio ja Hib (DTaP-IPV-Hib) -rokotteen saaneiden lasten kattavuus
- Kurkkumätä-, jäykkäkouristus-, hinkuyskä-, polio ja Hib (DTaP-IPV-Hib) rokotussarjan toteutuminen
- Papilloomavirus- eli HPV-rokotuskattavuus (tytöt)
- Kurkkumätä-, jäykkäkouristus- ja hinkuyskä- eli dtap-rokotuskattavuus, 14 - 16-vuotiaat
- Tuhkarokko-, sikotauti- ja vihurirokkorokotus MPR-rokotteen 1. annoksen kattavuus
- Antibioottien (J01 bakteerilääkkeet) vuosikulutus DDD (defined daily dose) / 1 000 asukasta / vrk
- C-hepatiittitartunnat
- Clostridium difficile –ripulitapausten määrä / 100 000 asukasta
- Hoitohenkilökunnan influenssarokotuskattavuus erikoissairaanhoidossa
- Käsihuuhdekulutus somaattisilla vuodeosastoilla, litraa/1000 hoitopäivää
- Hygieniahoitajien henkilötyövuodet /250 vuodepaikkaa
Lisätietoja
SOTE-arvioinnit
THL
Ulpu Elonsalo (rokotukset)
Ylilääkäri
THL
p. 029 524 8875
[email protected]
Jari Jalava (infektiotaudit ja niiden torjunta)
Johtava asiantuntija
THL
p. 029 524 6629
[email protected]