Kaksi koronarokoteannosta saaneissa erittäin vähän sairastuneita – nyt yli puolet koko väestöstä on saanut kaksi annosta
Koko väestöstä ensimmäisen koronarokotuksen on saanut noin 72 prosenttia ja toisen annoksen noin 51 prosenttia. Yhteensä ensimmäisen rokotuksen saaneita on nyt noin 4 miljoonaa ja toisen annoksen saaneita on puolestaan noin 2,82 miljoonaa.
Kaksi koronarokoteannosta suojaa erittäin hyvin koronavirukselta. Ensimmäisen rokoteannoksen jälkeen koronavirustartunnan saaneita on noin 11 500, kun rokotettuja on ollut kaikkiaan yli neljä miljoonaa. Tämä tarkoittaa, että noin 2,8 prosenttia ensimmäisen annoksen saaneista on saanut tartunnan. Toisen annoksen jälkeen tartunnan saaneita on ollut noin 2 160, kun kahdella annoksella rokotettuja on yli 2,8 miljoonaa. Toisen annoksen jälkeen vain 0,08 prosenttia rokotetuista on siis saanut koronavirustartunnan.
”Nämä luvut kertovat paljon toisen annoksen tärkeydestä. Valtaviruksena oleva deltavariantti leviää helposti etenkin rokottamattomien keskuudessa sekä vielä yhden rokotteen saaneissakin, mutta kaksi rokoteannosta ottaneet suojaavat hyvin sekä itseään että läheisiään”, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtava asiantuntija Mia Kontio.
Eniten toisen annoksen rokotuksia annetaan nyt 40-vuotiaiden ikäryhmälle
Yli 70-vuotiaista ensimmäisen annoksen on saanut noin 94 prosenttia. Tästä ikäryhmästä lähes kaikki ovat ottaneet myös toisen annoksen, sillä ensimmäisen annoksen saaneista noin 95 prosenttia on nyt saanut myös toisen rokoteannoksen.
50–59-vuotiaiden ikäryhmästä jo noin 78 prosenttia on saanut toisen rokoteannoksen. Tällä hetkellä eniten toisen annoksen rokotuksia annetaan 40–49-vuotiaiden ikäryhmässä.
”Nuorten ensimmäisen annoksen rokotukset ovat edenneet yhä vauhdikkaasti. Nyt jo lähes 60 prosenttia 12–15-vuotiaista on saanut ensimmäisen annoksen”, Kontio kertoo.
Rokotuksia saapuu maahan syyskuun ajan tasaisella tahdilla. Syyskuun ensimmäisinä viikkoina rokotteita saapuu arviolta noin 225 000 viikossa ja kahdella viimeisellä viikolla noin 155 000 viikossa.
Lisätietoja:
Mia Kontio
johtava asiantuntija
THL
[email protected]