Kirjaamisen ja tiedon laadun kehittämistyö esillä kansallisessa seminaarissa
Sosiaali- ja terveydenhuollon kirjaamiskäytäntöjen ja tiedon laadun kehittäminen on edennyt merkittävästi vuosina 2022–2025 Suomen kestävän kasvun ohjelmassa (RRP).
Kuluneiden vuosien aikana on perustettu sote-kirjaamisen kansallinen verkosto, jossa kirjaamisen ja tiedon laadun kehittämistä tehdään yhteistyössä mm. hyvinvointialueiden kanssa. Kehittämisen tueksi on myös tuotettu ohje- ja tukimateriaalia sekä järjestetty lukuisia kansallisia tilaisuuksia. Tarkemmin työn tuloksia ja jatkuvaa kehittämistä esitellään Kirjaaminen ja tiedon laatu -projektin päätösseminaarissa 23.9.2025.
Seminaarissa esitellään keskeisten tulosten ohella kansallisen tuen muotoja sekä hyvinvointialueen ja yksityisen palveluntuottajan kokemuksia kirjaamisen kehittämisestä. Lisäksi kuullaan puheenvuoroja yhteistyökumppaneilta, kuten STM:ltä, Kelan Kanta-palveluilta ja Opetushallitukselta. Tilaisuuden päättää katsaus sote-tiedonhallinnan tulevaisuuden suuntaviivoihin.
Tilaisuus on suunnattu erityisesti sote-alan kirjaamisen kehittäjille, kouluttajille, tiedonhallinnan asiantuntijoille, esihenkilöille ja päätöksentekijöille.
Käy tutustumassa seminaarin sisältöön ja ilmoittaudu mukaan!
Kirjaaminen ja tiedon laatu -seminaari - THL