Hyppää sisältöön

Kommentointikierros Kysely- ja välityspalvelun konseptista käynnistyy 14.6.2022

Julkaisuajankohta 13.6.2022

Sosiaali - ja terveydenhuollon tietojen välitys muille viranomaisille voidaan toteuttaa Kanta-palveluihin kuuluvan Kysely- ja välityspalvelun avulla. Tähän mennessä on mahdollistettu tiettyjen sähköisten lääkärintodistusten ja -lausuntojen välitys Kelaan. Lisäksi kansalainen voi hakea palvelun avulla Traficomin asiointipalvelussa lääkärinlausunnon yhteenvetotietoa ajokorttihakemukseensa.

Kysely- ja välityspalvelun toimintaympäristö on muuttunut. Viime vuonna voimaan tullut asiakastietolaki laajensi sote-tietojen välityksen perusteita ja mahdollistaa tietojen välityksen kansalaisen pyynnön lisäksi mm. vastaanottajan tiedonsaantioikeuden perusteella.  Lisäksi mm. tiedonhallintalaki asettaa viranomaisten väliselle tiedon luovutukselle vaatimuksia.  Samaan aikaan usea viranomaistaho on ilmaissut kiinnostuksensa ottaa tietoja vastaan Kanta-palvelujen Kysely- ja välityspalvelun avulla. Tämä tarkoittaa välitettävien tietojen määrän lisääntymistä. Nämä ja muut palveluun kohdistuvat uudet tarpeet on ratkaistava palvelua kehittämällä.

Konseptiin on koostettu tietoa palvelun nykytilanteesta ja suunnitelma jatkokehittämistarpeista sekä niihin tarvittavista toimenpiteistä. Toimenpiteet on myös priorisoitu ja aikataulutettu.

Konsepti on tehty sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta eri sidosryhmien kanssa yhteistyössä. Saatavien kommenttien perusteella THL muokkaa lopullisen etenemissuunnittelman elokuun 2022 aikana.

Kommentoimalla voit vaikuttaa Kysely- ja välityspalvelun jatkokehittämiseen
Kommentointi käynnistyy 14.6.2022, jolloin avautuu linkki kommentoitavaan dokumenttiin ja ohjemateriaaliin. Palautetta annetaan Webropol-kysymyslomakkeella. Kommentointiaikaa on 31.7.2022 saakka.

Linkki kommentoitava ohjemateriaaliin ja ohjeet löytyvät 14.6. alkaen Lausuntokierroksella-sivun alta

Lisätietoja: [email protected] 

Tiedonhallinta sosiaali- ja terveysalalla kanta - Tiedonhallinta sosiaali- ja terveysalalla sostiedonhallinta - Tiedonhallinta sosiaali- ja terveysalalla