Koronapandemia vähensi etenkin muita hengitystieinfektioita viime vuonna – puutiaisaivotulehdusten määrä lisääntyi selvästi

Julkaisuajankohta 21.6.2022

Nainen niistää nenää.

Vuonna 2021 koronaviruspandemia vaikutti edelleen useiden tartuntatautien esiintyvyyteen. Etenkin muita hengitystieinfektioita todettiin tavanomaista vähemmän. Tiedot käyvät ilmi THL:n tartuntatautirekisterin tiedoista.

Vuonna 2021 esimerkiksi laboratoriovarmistettuja keuhkoklamydia- ja mykoplasmatapauksia todettiin huomattavasti aiempaa vähemmän. Yleensä nämä bakteerit aiheuttavat hengitystieinfektion oireita. Rinovirusta esiintyi edellisvuoden tapaan, mutta sille tyypillistä kevät- ja syyshuippua ei havaittu.

Influenssatartuntoja esiintyy yleensä etenkin marras-joulukuussa sekä kevättalvella. Influenssakaudella 2020–2021 Suomessa ei ollut influenssaepidemiaa, vaan tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin ainoastaan yksittäisiä influenssalöydöksiä. Niin ikään syksyllä 2021 tehtiin vain yksittäisiä ilmoituksia, mutta joulukuussa löydöksiä oli jo enemmän.  

”Koronapandemian aikana hengitystieinfektioiden diagnostiikka oli keskittynyt pääosin koronavirukseen. On siis mahdollista, että muita hengitystieinfektioita on jäänyt sen vuoksi todentamatta. Lisäksi koronapandemiaan liittyvät suositukset ja rajoitukset ovat ehkäisseet myös muiden hengitystieinfektioiden leviämistä”, sanoo THL:n ylilääkäri Tuula Hannila-Handelberg.

Puutiaisaivotulehdusten määrä lisääntyi selvästi 

Puutiaisaivotulehdusten määrä on ollut nousussa vuodesta 2019 alkaen. Viime vuonna tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin yhteensä 151 tapausta, kun vuonna 2020 tapauksia oli 91. 

TBE-tartuntoja todettiin erityisesti ihmisillä, jotka liikkuivat luonnossa alueilla, joilla puutiaisaivotulehduksen ilmaantuvuus on korkea. Keväällä 2022 kansallinen puutiaisaivotulehduksen rokotusohjelma laajeni uusille alueille Kirkkonummella ja Lohjalla.

Myös suolistoinfektioita tavanomaista vähemmän

Vuonna 2021 myös tavallisimpia suolistoinfektioita aiheuttavia bakteereja, kuten salmonellaa, shigellaa, kampylobakteeria ja yersiniaa, todettiin aiempia vuosia vähemmän. 

”Kaikkien viime vuonna todettujen suolistoinfektioiden alkuperämaa ei ole tiedossa, mutta on todennäköistä, että koronapandemiaan liittyvät matkustusrajoitukset vähensivät ulkomailta peräisin olevien suolistoinfektioiden määrää”, sanoo Hannila-Handelberg.

THL vastaa tartuntatautien seurannasta, ennaltaehkäisystä ja torjunnasta kansallisella tasolla. Lääkärit ja laboratoriot ilmoittavat tartuntatautilöydöksistä THL:n ylläpitämään tartuntatautirekisteriin. Vuonna 2021 ilmoituksia tehtiin yhteensä yli 579 000, joista koronaan liittyviä ilmoituksia oli lähes 425 000. Mikrobi- ja tautikohtaiset tiedot kootaan vuosittain THL:n verkkosivuille.

Lisätiedot

Tartuntatautien esiintyvyys Suomessa vuonna 2021 (THL) 

Taudit ja taudinaiheuttajat A-Ö
 

Tuula Hannila-Handelberg 
ylilääkäri
THL
p. 029 524 7701
[email protected] 

Idil Hussein
tutkija 
THL
p. 029 524 7319
[email protected]

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto