Koronavuodet eivät ainakaan vielä ole lisänneet syöpäkuolleisuutta

Julkaisuajankohta 4.6.2024 10.08
Uutinen

Suomen Syöpärekisterin tuoreessa tilastoraportissa arvioidaan ensimmäistä kertaa koronavirusepidemian vaikutuksia syöpäkuolleisuuteen. Jo aiemmin on selvinnyt, että koronaepidemian aikana jäi toteamatta tuhansia syöpiä. Vajetta uusien syöpien toteamisessa ei ole vieläkään saatu kiinni.

Vuonna 2020 jäi toteamatta arviolta 1 600 syöpää, ja vuonna 2021 uusia syöpiä löytyi 900 odotettua vähemmän. Vuonna 2022 jäi yhä toteamatta 1 000 uutta syöpää.

"Vajeen on arveltu kielivän syöpädiagnoosien viivästymisestä. Tämän on pelätty johtavan siihen, että kasvaimet löytyvät pidemmälle edenneinä ja vaikeammin hoidettavina, mikä voi heijastua lopulta syöpäkuolleisuuden kasvuna", kertoo Suomen Syöpärekisterin tutkimuspäällikkö Karri Seppä.

Syöpärekisterin arviot syöpätapausten toteamisvajeesta perustuvat todettujen syöpien määrän vertaamiseen aiemman ilmaantuvuuskehityksen perusteella laadittuun ennusteeseen. Arvioissa on otettu huomioon syöpärekisteröinnin tyypillisten viiveiden aiheuttamat vajeet.

Tilastoraportissa arvioidaan ensimmäisen kerran myös koronavirusepidemian vaikutuksia syöpäkuolleisuuteen.

"Syöpäkuolleisuudessa emme havainneet vuosina 2020–2022 huomattavia muutoksia, vaan kaikkien syöpäkuolemien yhteenlaskettu määrä oli lähellä ennustetta. Yksittäisten syöpätautien osalta kuolleisuuskehityksen tarkempi arviointi vaatii vielä lisäselvitystä, ja täytyy myös huomioida, että kolmen vuoden tarkastelujakso on hyvin lyhyt, Seppä sanoo.

Suolistosyöpien määrässä suurin kasvu

Kaikkiaan vuonna 2022 todettiin 37 268 uutta syöpää ja 13 287 syöpäkuolemaa. Yleisimpiä syöpiä olivat eturauhas-, rinta- ja suolistosyövät.

"Eniten kasvua edellisvuoteen verrattuna oli uusien suolistosyöpien määrässä. Suolistosyöpiä todettiin nyt yli 4 000. Viiden prosentin kasvua selittää osaltaan suolistosyövän seulonta, jonka ansiosta syövät löydetään nyt aikaisemmassa vaiheessa", Seppä kertoo.

Suomen Syöpäyhdistys ry ylläpitää Syöpärekisteriä ja THL on Syöpärekisterin rekisterinpitäjä.

Lue lisää Syöpä 2022 -tilastoraportista

Lisätietoja

Karri Seppä
tutkimuspäällikkö
Suomen Syöpärekisteri
puh. 050 441 8556
[email protected]

Oona Pentala-Nikulainen
Tilastopäällikkö
THL
puh. 029 524 8562
[email protected]

Kansantaudit Tiedonhallinta sosiaali- ja terveysalalla Tiedonhallinta sosiaali- ja terveysalalla tilastouutinen - Tiedonhallinta sosiaali- ja terveysalalla