Kotiin tuotava teknologia voi ilmoittaa esimerkiksi vanhuksen kaatumisesta – KATI-ohjelma edistää teknologian hyödyntämistä kotihoidossa

Julkaisuajankohta 11.3.2021

Iäkäs ihminen käyttää tablettia.

Teknologian käyttöä iäkkäiden kotihoidossa edistetään entistä määrätietoisemmin. Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt valtionavustukset kuudelle alueelliselle hankkeelle, joilla toimeenpannaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koordinoima Kotona asumisen teknologiat ikäihmisille (KATI) -ohjelma.

Ohjelma edistää teknologian hyödyntämistä kotihoidossa ja muissa kotona asumisen palveluissa. Tavoitteena on edesauttaa kotona asuvien iäkkäiden toimintakykyä ja turvallista asumista sekä parantaa kotihoidon ammattilaisten työhyvinvointia. Tavoitteena on myös hillitä sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten kasvua tehokkaammilla palveluilla.

”Teknologiaa voitaisiin hyödyntää kotona asumisen tukena huomattavasti nykyistä laajemmin. Ratkaisujen pitää olla tarpeenmukaisia ja yksilöllisiä, ja yhteistyö auttaa palveluiden kehittämisessä. Nyt haemme yhtenäisiä tapoja ottaa käyttöön teknologiaa ja arvioida käytön vaikutuksia”, kertoo KATI-ohjelman johtaja Heidi Anttila.

Etähoitoa ja robotiikkaa

Ohjelmassa rakennetaan alueellisten pilottihankkeiden kanssa kansallinen malli, jonka avulla teknologian käyttöönottoa voitaisiin vastedes koordinoida yhtenäisellä tavalla.

Hankkeissa pilotoidaan ja otetaan käyttöön muun muassa etähoitoratkaisuja, robotiikkaa, tekoälyä ja kotona kerättävän tiedon analytiikkaa. Teknologian avulla voidaan esimerkiksi seurata asiakkaiden terveydentilan indikaattoreita ja tukea ammattilaisia raskaissa töissä, kuten nostamisessa.

Helpotusta haetaan erilaisten ja eri lähteistä tulevien tietojen yhdistelyyn ja esimerkiksi kaatumisten havaitsemiseen.

”Tavoitteena on, että ammattilaiset voisivat hyödyntää teknologioiden avulla kerättyä tietoa nykyistä paremmin työssään”, Anttila sanoo.

Teknologiaratkaisuja kehitetään yhteistyönä

Hankkeista vastaavat kuntien vetämät laajat konsortiot, joihin kuuluu myös oppilaitoksia. Kotihoidon asiakkaat ja ammattilaiset ovat mukana pilotoinnissa. 

”Erilaisten toimijoiden ja käyttäjien yhteistyö on tärkeää, jotta eri näkökulmat ja tarpeet voidaan yhdistää toimivaksi malliksi”, kertoo Anttila. 

Teknologian käytön vaikutuksia arvioidaan hyvinvoinnin, henkilöstön, sote-kustannusten sekä teknologian toimivuuden ja laajennettavuuden näkökulmista. Vastedes muutkin toimijat voivat hyödyntää arvioinnin tuloksia sekä alueellisten hankkeiden toimintamalleja. 

Lisätietoja

Alueelliset KATI-hankkeet ovat:

  • Eksote: KARITA-hanke, 785 210 euroa
  • Essote: Ikääntyneiden tilannekuva -hanke, 488 978 euroa
  • Tampere: PirKATI-hanke, 1 000 000 euroa
  • Vaasa: Pohjanmaan KATI -hanke, 300 000 euroa
  • Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä: KOHTI-hanke, 905 767 euroa
  • Eura: Satakati-hanke, 625 000 euroa

Seuraa Kotona asumisen teknologiat ikäihmisille (KATI) -ohjelmaa  
Tutustu KATI-malliin Innokylässä  

Heidi Anttila
ohjelmajohtaja, THL
[email protected]

Marketta Niemelä
johtava tutkija, VTT
[email protected]

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen Ikääntyminen Pääsivusto Sote-palvelujen johtaminen Toimintakyky