Kotitesti ei korvaa terveydenhuollossa tehtävää koronatestiä

Julkaisuajankohta 14.4.2021

=""

Myös Suomessa on tällä hetkellä myytävänä koronaviruksen kotitestejä. Saatavilla olevat kotitestit ovat vasta-ainetestejä, joiden avulla voi alustavasti arvioida, onko aiemmin sairastanut koronavirustaudin. Vasta-ainetesti ei kuitenkaan kerro luotettavasti, onko henkilöllä koronatartunta. Jos huomaa koronatartuntaan sopivia oireita, tulee edelleen aina hakeutua ammattilaisten tekemään maksuttomaan koronatestiin. 

Kotona tehtävät vasta-ainetestit tehdään sormenpääverinäytteestä. Testit havaitsevat vasta-aineet, joita elimistö muodostaa koronavirusta vastaan, eivät siis suoraan itse virusta. Vasta-aineet nousevat veressä havaittavalle tasolle yhden kolmen viikon kuluessa tartunnasta. Koronatartunnan alkuvaiheessa testi voi antaa negatiivisen tuloksen, koska vasta-aineita ei ole vielä muodostunut riittävästi. Vasta-ainetesti ei myöskään kerro, onko virus varmasti poistunut elimistöstä taudin loppuvaiheessa. 

Vasta-ainetestien lisäksi koronaviruksen kotitestaukseen on olemassa antigeenitestejä. Antigeenitestit soveltuvat akuutin koronatartunnan toteamiseen ja tunnistavat tartunnan parhaiten, kun oireiden alkamisesta on kulunut korkeintaan viisi päivää. Kotitestaukseen tarkoitettuja CE-merkittyjä antigeenitestejä ei ole Suomessa vielä markkinoilla.

Oireisena mentävä ammattilaisen tekemään testiin riippumatta kotitestin tuloksesta

Kotitesti ei milloinkaan korvaa terveydenhuollossa tehtävää koronatestiä. Kotitestin tulosten perusteella ei tehdä hoitopäätöksiä eikä vapauteta tartuntatautilääkärin määräämästä eristyksestä tai karanteenista. 

”Jos havaitsee yhdenkin koronavirustautiin sopivan oireen, tulee aina mennä ammattilaisen tekemään testiin ja muuten pysyä kotona”, korostaa THL:n johtava asiantuntija Carita Savolainen-Kopra

Ammattilaisen tekemä PCR-testi on luotettavin menetelmä todeta koronavirustartunta.  Jos kotitestin hankkimista kuitenkin harkitsee, kannattaa valita vaatimukset täyttävä CE-merkitty testi. Lisäksi on hyvä perehtyä siihen, miten testin tuloksia tulee tulkita. Kotitestien vaatimuksista sekä tulosten tulkinnasta voi lukea lisää THL:n verkkosivuilta.  

Lisätietoja

Koronaviruksen kotitestit 

Carita Savolainen-Kopra
johtava asiantuntija
puh. 029 524 8884
[email protected]
 

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto korona - thlfi koronavirus - thlfi pääuutinen - thlfi