Kuntakyselyn osaraportti: Vammaispalvelujen palvelutarpeisiin vastaamisessa haasteita
Kunnat arvioivat, että vammaispalvelujen määräaikojen seuranta ja palvelujen järjestäminen vaikeutuivat vuonna 2019 vuoteen 2016 verrattuna. Tämä selviää tuoreesta Vammaispalvelujen kuntaraportista.
Henkilökohtaisen avun asiakasmäärä on kasvanut viimeisten vuosikymmenten ajan. Pienempiä tuntimääriä saavien asiakkaiden osuus on kasvanut ja erilaisten järjestämistapojen käyttäminen on monipuolistunut. Palvelusetelin käyttö on yleistynyt. Kuitenkin eniten haasteita nähtiin olevan henkilökohtaisen avun käytännön järjestämisessä.
Kuljetuspalveluissa puolestaan liikennepalvelulain voimaantulon arvioitiin vaikuttaneen palvelujen saatavuuteen.
Vammaispalvelujen tilanteen selvittäminen on erityisen tärkeää nyt, kun lainsäädäntöön on tulossa lähivuosina suuria muutoksia. Uudistuksia tulee muun muassa sote-uudistuksen sekä vammaislakien mahdollisen yhdistymisen seurauksena.
Kolmen vuoden välein tehtävä kuntakysely vammaispalveluista tuottaa tietoa ja parantaa kokonaisnäkemystä vammaispalveluista ja siitä, millaiseksi kunnat arvioivat vammaispalvelujen tilanteen.
Lisätietoja:
Hannele Tanhua
Eritysasiantuntija
Sote-tieto ja tiedonhallinta -yksikkö
puh. 029 524 6126
[email protected]
Päivi Nurmi-Koikkalainen
Johtava asiantuntija
Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky -yksikkö
puh. 029 524 7454
[email protected]