Muutos kunnan korvauksen saantiin vakuutuslaitokselta 1.1.2021 lukien

Julkaisuajankohta 20.11.2020

Vammaispalvelulain 15 §:ään tulee muutos 1.1.2021 lukien. Kyseisessä säännöksessä säädetään kunnan oikeudesta saada korvausta vakuutuslaitokselta tilanteissa, joissa kunta on järjestänyt vammaiselle henkilölle palveluja, joiden kustannusten korvaamisesta vakuutuslaitos on vastuussa. Säännöksen perusteella kunnat ovat voineet periä liikenne-, potilas- ja tapaturmavahingon seurauksena muun muassa vaikeasti vammautuneiden henkilöiden palveluasumisesta ja henkilökohtaisesta avusta aiheutuvat kustannukset liikenne-, potilas- ja tapaturmavakuutuksesta. 

Jatkossa kunnalla ei ole oikeutta saada korvausta vakuutuslaitokselta potilasvakuutuksen osalta. Lain siirtymäsäännöksen mukaan kunnalla on kuitenkin oikeus saada korvausta ennen lain voimaantuloa eli ennen 1.1.2021 sattuneesta potilasvahingosta, jos kunta on myös esittänyt korvausvaatimuksen Potilasvakuutuskeskukselle ennen lain voimaantuloa.

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 15 §: Vakuutuslaitoksen korvaus (Finlex)
 

Vammaispalvelujen käsikirja vpuutinen - Vammaispalvelujen käsikirja