Nadja Lindgren-Blomerus edistää työssään romaniväestön osallisuutta ja yhdenvertaisuutta
Romaniväestön yhdenvertaisuutta ja osallisuutta edistävässä hankkeessa tammikuussa työt aloittaneelle Nadja Lindgren-Blomerukselle yhteiskunnallisiin epäkohtiin vaikuttaminen ja romaniväestön osallisuuden vahvistaminen on sydäntä lähellä. Kansainvälisenä romanipäivänä 8.4. juhlitaan Euroopan suurimman vähemmistön kieltä ja kulttuuria, mutta samalla muistutetaan romanien pitkään jatkuneesta eriarvoisesta kohtelusta Euroopassa ja Suomessa.
Kuka olet Nadja?
Mange nau hin Nadja, me som rom. Olen Nadja Lindgren-Blomerus, 34-vuotias Salossa asuva romanitaustainen nainen. Aloitin tämän vuoden tammikuussa suunnittelijana Aktiivinen toimijuus -hankkeessa, THL:n kulttuurinen moninaisuus -tiimissä. Koulutukseltani olen sosionomi AMK, ja olen tällä hetkellä virkavapaalla sosiaaliohjaajan tehtävistä Varsinais-Suomen hyvinvointialueella.
Olen työskennellyt vuosia työllisyyden edistämisen parissa, ja kohdannut työni kautta muun muassa pitkäaikaistyöttömyyden monet kasvot. Sosiaaliohjauksen lisäksi olen työskennellyt päihdetyössä. Sosiaalialalle minut aikanaan sai halu vaikuttaa epäkohtiin yhteiskunnassa ja halu olla heikommassa asemassa olevan puolella. Työn antoisuus tulee asiakaskohtaamisista ja asiakkaan tilanteen muutoksesta parempaan suuntaan. Tiukan taloustilanteen vuoksi palvelujärjestelmämme on vääjäämättä murroksessa ja koen, että palvelujen kehittäminen on nyt erittäin tärkeää. Haluan osaltani olla lisäämässä romaneiden osallisuutta yhteiskunnassa.
Mikä sai sinut hakemaan töihin THL:ään?
Työpaikkailmoitus tuli vastaan somessa, ja samaan aikaan muutama lähipiiriini kuuluva vinkkasi huomanneensa juuri minulle sopivan avoimen työpaikan. Samaa ajattelin itse. Romaneiden asioiden edistäminen on minulle tärkeää ja tässä työtehtävässä romanit olivat keskiössä. Halusin lähteä kehittämään itseäni, ja kokeilemaan uutta. THL isona organisaationa oli mielenkiintoinen työnantaja, ja hankkeen sisältö oli kiinnostava.
Miten romanius näkyy sinun arjessasi?
Romanius ja romanina olo näkyy perheemme arjessa vahvasti. Tapakulttuuri ja meille rakas romanikieli ovat läsnä perheemme elämässä. Meille vanhemmille kotona opetetut romanitavat ja perinteet olemme halunneet siirtää eteenpäin lapsillemme.
Näkyvin osa kulttuuriamme on pukeutumisemme, ja esimerkiksi Suomen romaninaisen puku on uniikki koko maailmassa. Nuorena koin tärkeäksi jatkaa pukuperinnettämme, ja valitsin romanipuvun 19-vuotiaana. Nuorena muistan joskus kuulleeni sekä romaneilta että pääväestöltä, että romanihame tai kulttuurin ylläpitäminen sulkevat pois täysivaltaisen osallisuuden yhteiskunnassa. Tämä väittämä on osoittautunut vääräksi omalla kohdallani.
Vaikka romanit kokevat edelleen rasismia ja syrjintää esimerkiksi työmarkkinoilla, näen silti, että romanien osallisuus yhteiskunnassa vahvistuu koko ajan. Olen äärettömän iloinen, että tämän kevään kuntavaaleissa romanitaustaisia ehdokkaita on monta kymmentä.
Mitä työtehtäviisi kuuluu Aktiivinen toimijuus -hankkeessa?
Hankkeessa keskityn tutkimaan romanien osallisuutta sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä osallisuusindikaattorin soveltuvuutta romaniväestön osallisuuden kartoittamiseen. Lisäksi olen mukana asiantuntijaryhmässä, jossa kehitetään eettistä ohjeistusta romanitutkimukseen.
Mitä haluaisit kehittää THL:ssä?
Toivoisin, että kulttuurisesti moninaista väestöä nähdään jatkossakin erilaisissa työtehtävissä kautta THL:n eri osastojen. Toivon myös, että romaniasioita edistetään jatkossakin muun muassa tutkimustietoa luomalla. Tutkittuun tietoon perustuva päätöksenteko on oivaa pohjaa romanipolitiikalle.
Lisätietoja:
Aktiivinen toimijuus – yhdenvertaisuutta, syrjimättömyyttä ja osallisuutta edistävät palvelut -hanke on Euroopan unionin osarahoittama.
Nadja Lindgren-Blomerus
suunnittelija
[email protected]