Nollalinjan auttava puhelin ja chat sekä turvakodit auttavat lähisuhdeväkivaltaa kokeneita läpi kesän
Pitkät kesälomat voivat kiristää tunnelmaa perheen ja läheisten kesken yhteisen vapaa-ajan ja siihen liittyvien odotusten lisääntyessä. Apua lähisuhdeväkivaltatilanteisiin on tarjolla ympäri vuorokauden läpi koko kesän Nollalinjalta ja turvakodeista. Yhteyttä voi ottaa, jos kokee suhteessaan esimerkiksi kontrollointia, alistamista, nöyryyttämistä, seksuaaliväkivaltaa tai fyysistä väkivaltaa.
Apua kannattaa hakea heti, jos kokee pelkoa lähisuhteissaan ja herää huoli väkivallan mahdollisuudesta. Nollalinja ja turvakotipalvelut on tarkoitettu kaikille lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille sukupuolesta ja lähisuhteesta riippumatta.
Nollalinjalle voi olla yhteydessä myös nimettömästi, palvelua saa monilla eri kielillä
Nollalinjalle voi soittaa tai keskustella chatissa nimettömästi kaikista lähisuhdeväkivaltaan liittyvistä tilanteista kokijan sukupuolesta riippumatta. Yhteyttä voivat ottaa väkivaltaa kokeneet naiset myös silloin, kun tekijä ei ole läheinen. Väkivalta voi tällöin olla esimerkiksi kadulla, työpaikalla tai sosiaalisessa mediassa tapahtunutta seksuaalista häirintää tai ahdistelua. Lisäksi yhteyttä voivat ottaa väkivaltaa kokeneiden läheiset ja ammattilaiset.
Nollalinja palvelee numerossa 080 005 005 ympäri vuorokauden. Toukokuun alusta alkaen chat on toiveesta ollut auki myös ilta-aikoina. Yhteyttä voi ottaa maanantaista keskiviikkoon kello 9–15 ja torstai- ja perjantai-iltaisin kello 14–20. Chat löytyy osoitteesta nollalinja.fi.
Puhelimessa ja chatissa päivystävät väkivaltatyön ammattilaiset auttavat suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Lisäksi tulkkauspalvelun avulla Nollalinjalla voi keskustella puhelimessa arabian, darin, espanjan, farsin, somalin, soranin, thain ja venäjän kielillä.
Nollalinjan päivystäjillä on ajankohtainen tieto turvakotien vapaista asiakaspaikoista, esteettömyystiedoista ja huoneista, joihin voi tulla lemmikin kanssa. Nollalinjalla on myös kattavasti tietoa Suomen muista väkivaltatilanteissa auttavista palveluista.
Turvakoti tarjoaa apua asuinpaikasta riippumatta – myös kesällä
Suomessa on 29 turvakotia, jotka palvelevat asiakkaita ympäri vuorokauden. Turvakodin asiakkaaksi voi hakeutua missä päin Suomea tahansa myös kesäloman aikana, asuinpaikasta riippumatta.
”Tämä on hyvä muistaa myös kesällä, jolloin tilanne voi kärjistyä kesälomareissulla toisella paikkakunnalla. Vapaita paikkoja voi tiedustella Nollalinjalta tai suoraan lähimmästä turvakodista”, sanoo turvakotipalvelujen erityisasiantuntija Maria Svetloff THL:stä.
Turvakotipalvelut ovat asiakkaille maksuttomia, tarjolla perheille ja yksittäisille asiakkaille iästä ja sukupuolesta riippumatta. Yksin saapuva täysi-ikäinen voi hakeutua turvakotipalveluun tarvittaessa myös nimettömänä.
”Kesäloma saattaa tarkoittaa mukavien asioiden lisäksi yksin jäämistä väkivaltaiseen ilmapiiriin, kontrollointia tai kohtuutonta painostusta”, toteaa Svetloff.
Nollalinjan yhteystiedot
- Nollalinja 24/7, puh. 080 005 005
- Nollalinjan chat ma-ke 9-15 ja to-pe 14-20 osoitteessa nollalinja.fi
Turvakodit
- Turvakodit: nollalinja.fi/turvakoti
Lisätietoa:
Anu Karhinen-Soppi
erityisasiantuntija (Nollalinja), THL
[email protected]
Maria Svetloff
erityisasiantuntija (turvakodit), THL
[email protected]