Nuorten maksuton ehkäisy jatkuu lähes koko Suomessa – kokeilu yhtenäisti ja monipuolisti hyvinvointialueiden ehkäisypalveluja

Julkaisuajankohta 19.8.2024 2.00
Tiedote

Lähes kaikki nuorten maksuttoman ehkäisyn kokeiluun osallistuneista hyvinvointialueista jatkavat maksuttoman ehkäisyn tarjoamista kokeilun jälkeenkin. Kokeilun aikana nuorten ehkäisypalvelut yhtenäistyivät, palvelujen saatavuus parani ja tavoitettiin myös aiemmin palvelujen ulkopuolelle jääneitä nuoria.

”Nuoret ovat Suomessa olleet ehkäisypalvelujen suhteen eriarvoisessa asemassa, koska maksutonta ehkäisyä on joissakin kunnissa tai joillakin alueilla saanut jo vuosia, mutta toisilla alueilla sitä ei ole ollut lainkaan tarjolla tai sen saaminen on ollut hyvin vaihtelevaa”, sanoo THL:n tutkimuspäällikkö Reija Klemetti. 

Kokeilun avulla kehitettiin alle 25-vuotiaille suunnattuja seksuaaliterveyspalveluja. Kokeilu toteutettiin osana Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmaa vuosina 2022–2023. Maksuttoman ehkäisyn kokeiluun osallistui 16 hyvinvointialuetta ja Helsingin kaupunki. Hyvinvointialueet Etelä-Karjalaa lukuun ottamatta ja Helsingin kaupunki jatkoivat maksuttoman ehkäisyn tarjoamista myös vuonna 2024. Maksutonta ehkäisyä on päätetty tarjota joko alle 20- tai alle 25-vuotiaille myös hyvinvointialueilla, jotka eivät osallistuneet kokeiluun.

Nuorten rooli merkittävä kokeilun kehittäjinä 

Kokeilun aikana nuoret toimivat kehittäjäasiakkaina ja heiltä kerättiin runsaasti palautetta palveluista. Myös nuorisovaltuustojen kanssa tehtiin yhteistyötä. Nuoret pitivät palautteen perusteella kokeilua erittäin tärkeänä ja uudistettuja palveluja heitä huomioivina. Digitaalisten palvelujen lisäksi he toivoivat myös kasvokkaisia tapaamisia.

”Keskeistä kokeilussa on ollut se, että aiempaa useampi nuori on tullut kohdatuksi ja kuulluksi. Nuoret tarvitsevat turvallisia, luotettavia aikuiskontakteja. Tiedämme, että mielenterveys ja seksuaaliterveys kulkevat käsi kädessä – kun edistämme seksuaaliterveyttä, edistämme myös mielenterveyttä ja päinvastoin” Klemetti toteaa.

Kokeilu vahvisti ammattilaisten osaamista

Hankkeen aikana alueet vahvistivat laajasti sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten tietämystä seksuaalisuudesta osana kansanterveyttä ja hyvinvointia. Kymmenet ammattilaiset saivat seksuaalineuvoja- ja jälkitarkastuskoulutuksen sekä kierukan ja kapselin asennuskoulutuksen, minkä lisäksi järjestettiin suuri määrä erilaisia koulutustilaisuuksia. 

”Yhteensä yli 2000 ammattilaista sai seksuaali- ja lisääntymisterveyden teemoihin liittyvää täydennyskoulutusta kokeilun aikana” kertoo projektikoordinaattori Hanne Vasankari THL:stä. 

Vasankarin mukaan kansallinen tuki seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämiselle on jatkossakin tarpeen, ja hyvinvointialueet ovat kokeneet esimerkiksi verkostotyöskentelyn ja kansalliset koulutustilaisuudet tärkeiksi. 

Maksuton ehkäisy osa toimivia ehkäisypalveluita

Maksuttoman ehkäisyn pitkäaikaisvaikutuksia ei voida kokeilun perusteella vielä arvioida, vaan niitä on seurattava pitkäaikaisesti tilasto-, rekisteri- ja kyselyaineistojen avulla. Hankkeen lyhyen keston vuoksi esimerkiksi raskaudenkeskeytysluvut eivät vielä anna luotettavaa kuvaa maksuttoman ehkäisyn vaikutuksista.

”Pelkkä maksuton ehkäisy ei myöskään riitä. Jotta nuorten ehkäisypalvelut olisivat vaikuttavia, niissä täytyy tarjota ehkäisyneuvonnan ja maksuttomien ehkäisyvälineiden lisäksi myös seksuaalikasvatusta ja hedelmällisyysneuvontaa, joilla suojellaan nuoren hedelmällisyyttä tulevaisuutta varten”, Klemetti painottaa. 

Lisätietoja

Maksuttoman ehkäisyn kokeilu 2022–2023. Arviointiraportti.

Reija Klemetti
Tutkimuspäällikkö
[email protected]
p. 029 524 7265

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen Lapset, nuoret ja perheet Pääsivusto