Oikeuskanslerin ratkaisu: Kotona tehtävä vammaispalvelulain mukainen henkilökohtaiseen apuun liittyvä arviointijakso
Kantelussa arvosteltiin Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen (Siun sote) menettelyä vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun tarpeen arvioinnissa. Siun sote järjesti arviointijaksoja asiakkaan kotona, vaikka tällaisesta menettelystä ei ole säädetty vammaispalvelu- tai sosiaalihuoltolaissa.
Apulaisoikeuskansleri mukaan asiassa ei ole kyse viranomaistoimien ulottamisesta kotirauhan piiriin viranomaisaloitteisesti, vaan julkisesta palvelutehtävästä kotirauhan piirissä. Kyse on ennen kaikkea perusoikeuksien toteuttamiseksi hankittavasta selvityksestä, jonka hankkiminen on olosuhteiden vuoksi luontevinta kotirauhan piiriin kuuluvalla alueella, jos asiakas antaa tähän suostumuksensa. Viranomaisen on selvitettävä vammaispalvelun tarve ja tarvittava sisältö kussakin yksittäistapauksessa. Jotta tämä olisi mahdollista, voidaan arviointijakson järjestämistä pitää tältä kannalta hyväksyttävänä selvittämiskeinona sellaisissa tapauksissa, joissa avun tarpeesta ei muutoin ole saatavilla riittävän täsmällistä tietoa palveluja ja tukitoimia koskevan päätöksen tekemiseksi ja joissa asiakas itse suostuu arviointijakson järjestämiseen.
Siun soten selvityksen mukaan arviointijakso järjestetään asiakkaan suostumuksella ja siten, ettei suostumuksen antamatta jättäminen ja arviointijakson järjestämättä jättäminen johda asiakkaan kannalta palvelujen ja tuen tarpeen arvioinnissa oikeudenmenetyksiin, vaan tällöin päätös tehdään muiden käytettävissä olevien tietojen perusteella. Näin toteutettuna suostumuksen voidaan katsoa perustuvan aitouteen ja vapaaseen tahtoon riittävässä määrin siten, että arviointijakson voidaan katsoa olevan sopusoinnussa yksityiselämän suojan kanssa.
Apulaisoikeuskansleri totesi, että kantelussa esiin tuodussa asiassa on kuitenkin kysymys kotirauhan piiriin ulottuvasta merkittävästä toimenpiteestä, jota ei ole laissa säännelty. Apulaisoikeuskansleri pyysi sosiaali- ja terveysministeriötä esittämään arvionsa vammaispalveluita koskevan sääntelyn yhteensopivuudesta perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten kanssa tältä osin sekä lainsäädäntötoimien tarpeellisuudesta viimeistään 20.6.2024.
Kantelu ei antanut aihetta muihin apulaisoikeuskanslerin laillisuusvalvonnallisiin toimenpiteisiin.
Apulaisoikeuskanslerin ratkaisu OKV/2184/10/2022 (pdf 295 kt)