Hyppää sisältöön

Päivitetty hoitokertomuksen kirjaamisopas on julkaistu kahdella kielellä

Julkaisuajankohta 7.6.2023

Hoitokertomuksen kirjaajille on julkaistu päivitetty kirjaamisopas suomeksi ja ruotsiksi. Opas on tarkoitettu ensisijaisesti asiakas- ja potilastietoa kirjaaville sekä muille terveydenhuollossa toimiville. Rakenteisten tietojen määrittelyssä on huomioitu hoitokertomuksen erityinen tehtävä potilaan monialaisessa hoidossa, sen arvioinnissa sekä hoitotyön päivittäismerkintöjen kirjaamisessa. Opas sisältää hoitokertomuksen kirjaamisohjeiden lisäksi tietoa hoitotaulukon käytöstä.

Lisäksi oppaan lopussa kuvataan hoitokertomuksen jatkokehitysideoita, jotka helpottaisivat rakenteisesti kirjatun hoitokertomustiedon käyttöä monenlaisiin tiedon tarpeisiin.

”Oppaan tavoitteena on ohjata ja yhtenäistää kansallista potilastiedon kirjaamista. Yhdessä sovitut, rakenteiset kirjaamistavat ovat myös järjestelmäriippumattomia. Erityisesti hoidon jatkuvuuden ja potilasturvallisuuden kannalta hoitokertomuksen kirjaamisopas on hyvin merkityksellinen”, toteaa professori Ulla-Mari Kinnunen Itä-Suomen yliopistosta Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitokselta.

Hoitokertomuksen kirjaamisopas kuuluu THL:n kirjaamisoppaiden sarjaan, jonka tarkoitus on ohjata sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöitä kansallisesti potilastiedon yhdenmukaisiin rakenteisiin kirjaamiskäytäntöihin. Yhtenäiset kirjaamiskäytännöt parantavat tiedon yhteiskäytettävyyttä eri organisaatioiden ja ammattihenkilöiden välillä sekä mahdollistavat tiedon hyödyntämistä myös toisiokäyttöön.

Hoitokertomuksen kirjaamisopas on saatavana nyt myös ruotsinkielisenä.

Hoitokertomuksen kirjaamisopas on päivitetty Suomen kestävän kasvun ohjelmassa (RRP). Ohjelman rahoitus tulee EU:n elpymisvälineestä.

Hoitokertomuksen kirjaamisopas (sähköinen julkaisu)
Ruotsinkielinen opas löytyy samasta linkistä.

Lisätietoja:

[email protected]

Suomen kestävän kasvun ohjelma RRP

Tiedonhallinta sosiaali- ja terveysalalla kanta - Tiedonhallinta sosiaali- ja terveysalalla