Pohjoismainen tutkimus vahvistaa koronarokotteiden ja sydänlihastulehdusten välisen yhteyden – tapaukset harvinaisia ja lieviä
THL:n tuoreen, pohjoismaisessa yhteistyössä tekemän tutkimuksen mukaan mRNA-koronarokotteiden ja niiden jälkeen esiintyvien sydänlihastulehdusten välillä on yhteys. Löydös tukee aiemmissa seurannoissa saatuja tuloksia.
Tutkimuksessa seurattiin koronarokotteen saaneiden riskiä sairastua sairaalahoitoa vaativaan sydänlihastulehdukseen eli myokardiittiin neljän viikon kuluessa rokottamisesta. Siinä tarkasteltiin 23:a miljoonaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa tai Tanskassa asuvaa henkilöä.
Tulosten mukaan suurin riski tulehdukseen on nuorilla, 16–24-vuotiailla miehillä toisen rokoteannoksen jälkeen. Rokottamattomaan väestöön verrattuna heidän riskinsä saada ylimääräinen sydänlihastulehdus 28 vuorokauden kuluessa toisesta rokotuksesta on seuraava:
- Modernan Spikevaxin kohdalla 9–28 henkilöä 100 000:sta sairastuu.
- Biontech-Pfizerin Comirnaty-rokotteen kohdalla 4–7 henkilöä 100 000:sta sairastuu.
Muiden kuin 16–24-vuotiaiden miesten kohdalla sydänlihastulehdusta esiintyy vähemmän. 28 vuorokauden kuluessa toisesta rokotuksesta sairastutaan seuraavasti: kaikista 12 vuotta täyttäneistä miehistä ja pojista 4–6 Spikevaxin rokotteen saanutta 100 000:sta ja alle yksi Comirnatyn rokotteen saanutta 100 000:sta sairastuu.
12 vuotta täyttäneiden tyttöjen ja naisten kohdalla vastaava luku Spikevaxin osalta on alle yksi ja Comirnatyn kohdalla eroa rokottamattomaan väestöön ei ollut.
”Vaikka tutkimus vahvistaa, että rokotetuilla on kohonnut riski saada sydänlihastulehdus, tapaukset ovat hyvin harvinaisia. Suurin osa tapauksista on lieviä ja todennäköisesti ohimeneviä. Vain 40 prosenttia sairaalahoitoon päätyneistä joutui olemaan hoidossa yli 3 vuorokautta”, toteaa THL:n erikoistutkija Petteri Hovi.
Sydänlihastulehduksia esiintyy etenkin nuorilla miehillä tavallista enemmän myös koronan ja muiden infektioiden, kuten kausi-influenssan jälkeen.
”Tutkimustuloksia on tulkittava suhteessa koronarokotuksen hyötyihin. Rokote suojaa hyvin vakavilta koronaoireilta ja sen ottaminen kannattaa edelleen. Alle 30-vuotiaille miehille ja pojille on jo lokakuusta 2021 alkaen suositeltu Spikevaxin sijaan Comirnaty-rokotetta”, Hovi sanoo.
THL jatkaa tutkimuksia ja kansainvälistä yhteistyötä
Tutkimuksen tulokset ovat vaikuttaneet rokotteiden nykyisiin tuoteselostuksiin.
Tuloksia hyödynnetään myös tulevaisuudessa rokotteiden jatkokehittämisessä ja rokottamiseen liittyvissä päätöksissä Suomessa ja kansainvälisesti.
Suomessa on hiljalleen kertynyt tutkimustuloksia myös kolmansien rokoteannosten jälkeisistä sydänlihastulehduksista 16–39-vuotiailla miehillä ja kaikilla 12 vuotta täyttäneillä.
Kolmansien annosten jälkeen tutkituilla kohderyhmillä ei ole havaittu kohonnutta sydänlihastulehduksen riskiä rokottamattomaan väestöön verrattuna.
THL jatkaa sydänlihastulehdusten seurantaa ja siihen liittyvää kansainvälistä yhteistyötä. Eri maiden tietoja yhdistämällä tietoa saadaan jatkuvasti lisää.
Lisätietoja:
Petteri Hovi
Erikoistutkija
THL
[email protected]
Hanna Nohynek
Ylilääkäri
THL
[email protected]
- SARS-CoV-2 Vaccination and Myocarditis in a Nordic Cohort Study of 23 Million Residents
- THL:n seuranta: sydänlihastulehdukset koronarokotuksen jälkeen ovat Suomessa harvinaisia, ja niitä esiintyy myös koronatartunnan saaneilla
- Meeting highlights from the Pharmacovigilance Risk Assessment Committee (PRAC) 29 November - 2 December 2021