Hyppää sisältöön

Sote-rahoituslaskennan aineistojen käsittelyajat aikaistuvat - Hilmo-toimitusten takaraja on tänä vuonna 31.8.

Julkaisuajankohta 7.4.2026 14.50
Tyyppi:Uutinen

Sote-rahoituksen tarvelaskennassa käytettävien hoitoilmoitusrekisterien (Hilmo) tietojen käsittelyajat muuttuvat ensi syksystä alkaen. THL poimi rahoituksen vuoden 2025 Hilmo-tiedot rekistereistä 28.2.2026. Tietoja tarkistetaan elokuun loppuun asti, jolloin tehdään lopullinen poiminta rahoituksen tarvelaskelmia varten. 

Aiemmin Hilmo-tietoja on voinut toimittaa puoli vuotta pidempään.

”Nyt elokuun loppu on takaraja, jonka jälkeen emme poimi alueiden Hilmo-toimituksia rahoituslaskentaan mukaan, ellei ole aivan pakottavaa syytä”, sanoo THL:n yksikönpäällikkö Mikko Peltola

Aineistossa havaitsemiaan mahdollisia virheitä THL korjaa ensi maaliskuuhun asti. 

Vuoden 2025 aineistoihin perustuvia tarvelaskelmia käytetään vuosien 2028 ja 2029 rahoituksen laskennassa. Kyseessä on kaksi rahoitusvuotta, sillä tästä vuodesta alkaen rahoitus perustuu kahden vuoden tarvelaskelmien keskiarvoon. 

Myös ensi vuoden aikatauluihin tulee muutoksia. 

THL poimii vuoden 2026 aineiston ensimmäisen kerran 28.2.2027 ja tarkistaa tietoja 15.4. asti, jolloin tehdään lopullinen aineistopoiminta. 

Vuoden 2026 aineistoja käytetään vuosien 2029 ja 2030 rahoituksen laskennassa. 

Taustalla Hilmo-tietotoimitusten määräaikojen yhdenmukaistaminen

Aikataulumuutokset liittyvät siihen, että THL yhdenmukaistaa kaikkien Hilmo-tietotoimitusten määräajat. Hilmo-tietojen toimittamisen virallinen määräaika on kaksi kuukautta tilastovuoden päättyminen jälkeen eli 28.2.

Rahoitustietoja on voinut tähän saakka toimittaa peräti vuoden pidempään eli 14 kuukautta tilastovuoden jälkeen. 

Yhdenmukaistaminen tehdään vaiheittain.

”Useat eri määräajat ovat ymmärrettävästi aiheuttaneet hämmennystä hyvinvointialueilla ja johtaneet siihen, että alueet ovat toimittaneet ja täydentäneet tietoja pitkään määräaikojen jälkeen. Tämä on vaikeuttanut tietojen oikeellisuuden tarkistamista ja raportointia”, Peltola sanoo.

Kohti tuoreempia sairastavuustietoja

Tällä hetkellä sote-rahoituksen tarvelaskennassa käytetään kolme vuotta vanhoja aineistoja. 
THL:n tavoitteena on, että lähivuosina laskennassa pystyttäisiin käyttämään yhtä vuotta tuoreempia sairastavuustietoja.

Edellytyksenä on, että aineistot ovat riittävän laadukkaita tarvelaskentaan viralliseen Hilmo-tiedonkeruun määräaikaan mennessä.

”Kannustamme alueita toimittamaan tietoja THL:n rekistereihin mahdollisimman kattavasti helmikuun loppuun mennessä. Jos korjauksia ja täydennyksiä tehdään vielä tämän jälkeen paljon, riskinä on, että niitä ei ehditä tarkistaa ja sisällyttää aineistoon”, Peltola sanoo.

Lisätietoja:

THL:n muistio: THL muuttaa sote-rahoituslaskennan tietotoimitusten määräajan 
virallisen Hilmo-aikataulun mukaiseksi

Mikko Peltola
yksikönpäällikkö
THL
p. 029 524 7458
[email protected]

Pääsivusto Sote-palvelujen johtaminen Tiedonhallinta sosiaali- ja terveysalalla tutkimusohjelma2sote