Hyppää sisältöön

STM: Vammaispalvelulakiin on lisätty elämänvaiheita koskeva säännös

Julkaisuajankohta 23.12.2025 13.34
Tyyppi:Tiedote

Vammaispalvelulain soveltamisalaan on tehty muutos. Lakiin on lisätty elämänvaiheita koskeva säännös. Säännöksellä halutaan varmistaa, että vammaispalvelulaki säilyy vammaisten henkilöiden palvelut turvaavana erityislakina. 

Vammaispalvelulain perusteella järjestetään palveluita niille vammaisille henkilöille, joiden toimintarajoitteesta johtuva välttämätön avun ja tuen tarve poikkeaa kyseessä olevaan elämänvaiheeseen tavanomaisesti kuuluvasta avun ja tuen tarpeesta. 

Elämänvaiheella tarkoitetaan yleiseen elämänkulkuun kuuluvaa ajanjaksoa, johon liittyy sille tyypillisiä kehitysvaiheita ja tehtäviä. Laissa elämänvaiheiksi määritellään lapsuus, nuoruus, aikuisuus ja vanhuus. 

Arvioitaessa oikeutta saada vammaispalveluita eri elämänvaiheissa tulee ottaa huomioon lain tarkoitus eli muun muassa vammaisen henkilön yhdenvertaisuuden ja osallisuuden toteuttaminen, itsenäisen elämän ja itsemääräämisoikeuden toteutuminen ja yksilöllisen tarpeen ja edun mukaisten, riittävien ja laadultaan hyvien palvelujen turvaaminen. Arvioinnissa tulee lisäksi ottaa huomioon palveluiden jatkuvuus siirryttäessä elämänvaiheesta toiseen. 

Oikeus vammaispalveluihin arvioidaan eri elämänvaiheissa yksilöllisesti osana sosiaalihuollon palvelutarpeen arviointia. Arvioinnissa tarkastellaan, milloin kyse on vammaisen henkilön elämänvaiheeseen tavanomaisesti kuuluvasta avun ja tuen tarpeesta ja milloin tästä poikkeavasta tarpeesta. Arviointiin sisältyy myös arvio siitä, voidaanko henkilön tarpeisiin vastata muun lain mukaisilla palveluilla. 

Tasavallan presidentti vahvisti lain 22.12.2025. Laki tulee voimaan 1.1.2026. 

Lisätietoja 

STM-tiedote 22.12.2025: Vammaispalvelulakiin on lisätty elämänvaiheita koskeva säännös 

Vammaispalvelujen käsikirja Vammaispalvelujen käsikirja Vammaisuus pääuutinen - Vammaispalvelujen käsikirja tiedote - Vammaispalvelujen käsikirja vammaispalvelujenkäsikirja - Vammaispalvelujen käsikirja vpoikeus - Vammaispalvelujen käsikirja vpt - Vammaispalvelujen käsikirja vptiedote - Vammaispalvelujen käsikirja vpuutinen - Vammaispalvelujen käsikirja