Hyppää sisältöön

THL Biopankki THL:n koronavirustutkimuksen tukena

Julkaisuajankohta 7.4.2020

THL aloittaa laajaan kansallisen tutkimushankkeen, jossa selvitetään yksilöllisiä tekijöitä koronavirusinfektioon (COVID-19) sairastumisen taustalla. Tutkimushanke selvittää, miten yksilölliset tekijät, kuten perimä ja elintavat, vaikuttavat vaikean koronavirusinfektion syntyyn. Tutkimuksen tavoitteena on myös kartoittaa, miten koronavirusinfektio etenee erilaisilla ihmisillä ja millaisia oireita se aiheuttaa.


THL Biopankki tuottaa tutkimushankkeelle logistiikka- ja laboratoriopalveluita sekä muita tutkimusinfrastruktuuriin liittyviä palveluita. THL Biopankilla on ennestään kokemusta vastaavan palvelun tuottamisesta, mm. THL:n FinTerveys 2017- ja kansallisen FinnGen-tutkimuksen puitteissa.


Koko Suomen kattavaan tutkimukseen kutsutaan pääasiassa sairaalahoitoon joutuvia henkilöitä, joilla epäillään olevan tai joilla on todettu koronavirustartunta. Myös lievemmin sairastuneita kutsutaan mukaan. THL toteuttaa tutkimuksen yliopistosairaaloiden, monien sairaanhoitopiirien ja Terveystalon tuella. Näytteenkeräys on alkanut osassa maata. THL Biopankin kautta ei voi osallistua tähän tutkimukseen, vaan tutkittavien suostumuksia pyydetään paikallisesti. 
 
THL:n tiedote tutkimuksesta
Tutkimuksen verkkosivut

THL Biopankki biopankki - THL Biopankki