Hyppää sisältöön

THL kehittää ohjeita eettiseen ja yhteisölähtöiseen romanitutkimukseen   

Julkaisuajankohta 13.10.2025 9.59
Tyyppi:Uutinen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos luo ensimmäistä kertaa eettiset ohjeet erityisesti romaneja koskevaan tutkimukseen. Ohjeistusten tavoitteena on vahvistaa tutkimuksen yhteisölähtöisyyttä sekä lisätä luottamusta tutkijoiden ja romaniyhteisön välillä.

– Tavoitteenamme on, että tutkimus palvelee yhteisöä itseään, ja että yhteisön erityispiirteet huomioidaan koko tutkimusprosessin ajan, kertoo tutkimusprofessori Anu Castaneda THL:stä.
 
Tämän ohjeistuksen luominen on kansainvälisestikin ainutlaatuista: vastaavia ohjeita nimenomaan romaneita koskevaan tutkimukseen ei ole olemassa muualla maailmassa. Työn esimerkkinä on toiminut saamelaisia koskevan tutkimuksen eettisten ohjeiden julkaisu vuonna 2024.


Ohjeet tukevat sekä tutkijoita että yhteisöjä

Eettiset ohjeet koskevat tiedonkeruuta ja tutkimusta laajemmin, ja niitä voidaan hyödyntää myös kehittämishankkeissa. Ohjeita voidaan soveltaa romaneja koskevan tutkimuksen lisäksi muihin kulttuurisia ja etnisiä vähemmistöjä koskevaan tutkimukseen.
 
Romanitutkimuksen ohjeistus täydentää yliopistojen ja tutkimuslaitosten yleisiä eettisiä periaatteita tuomalla rinnalle romanierityiset kysymykset ja kontekstuaalisen arvioinnin.
 
– Jos tutkimus ei huomioi yhteisölähtöistä näkökulmaa, se voi pahimmillaan heikentää vuorovaikutusta ja lisätä epäluottamusta. Nyt valmisteltavat ohjeet tukevat tutkijaa tekemään tutkimusta tavalla, joka hyödyttää kaikkia osapuolia, toteaa erikoistutkija Marko Stenroos THL:stä.


Yhteiskehittäminen välittää tietoa tutkimuksesta romaniyhteisöön
 

Ohjeiston kehittämisessä on mukana sekä akateeminen asiantuntijaryhmä että romanityötä tekevien asiantuntijoiden ryhmä, joihin kuuluu useita romanitaustaisia ammattilaisia. Työskentelytapa varmistaa, että eri näkökulmat tulevat huomioiduiksi ja tieto eettisen tutkimuksen periaatteista välittyy myös romaniyhteisöön.
 
Asiantuntijaryhmää johtaa opetusneuvos Henry Hedman. Varapuheenjohtajana toimii tutkimusprofessori Anu Castaneda (THL) ja sihteerinä erikoistutkija Marko Stenroos (THL).
 
Eettiset ohjeet muotoillaan osana THL:n koordinoimaa ryhmähanketta Aktiivinen toimijuus – yhdenvertaisuutta, syrjimättömyyttä ja osallisuutta edistävät palvelut. Hanke vahvistaa maahanmuuttaneiden, ihmiskaupan uhrien ja romaniväestön osallisuutta ja tasa-arvoa. Se on Euroopan unionin osarahoittama.

Lisätiedot: 

Marko Stenroos
erikoistutkija
puh. 029 524 8423 
[email protected]

Lisätietoa hankkeesta: Aktiivinen toimijuus - yhdenvertaisuutta, syrjimättömyyttä ja osallisuutta edistävät palvelut

Maahanmuutto ja kulttuurinen moninaisuus Pääsivusto tutkimusuutinen