Tilastoraportti: kehitysvammaisten asiakkaiden määrä laitoksissa vähentynyt
Kehitysvammahuollon palvelurakenteen muutos laitoshoidosta autettuun asumiseen on jatkunut koko 2000-luvun ajan, jolloin autetun asumisen asiakkaiden määrä on yli kolminkertaistunut ja laitoshoidon asukkaiden määrä vähentynyt viidennekseen.
Kehitysvammaisten laitos- ja asumispalvelut rakentuvat siten, että ympärivuorokautisilla palveluilla tarkoitetaan kehitysvammalaitoksia ja autetun asumisen yksiköitä ja ei-ympärivuorokautisilla palveluilla tarkoitetaan ohjattua ja tuettua asumista.
Palvelujen kestot jakautuvat lyhyt- ja pitkäaikaisiin asumisjaksoihin. Lyhytaikaisasiakkaiden jaksot olivat suurelta osin enintään viikon mittaisia. Pitkäaikaisasiakkaiksi on laskettu asiakkaat, joille on tehty joko pitkäaikaishoidon päätös tai jotka ovat olleet hoidossa yli 90 vuorokautta.
Kehitysvammaisten ympärivuorokautisten palvelujen asiakasmäärät olivat vuoden 2021 lopussa seuraavat:
- kehitysvammalaitoksissa oli yhteensä 492 asiakasta, eli viisi prosenttia vähemmän kuin vuonna 2020 ja heistä 89 oli lyhytaikaisessa asumisessa laitoksessa
- kehitysvammaisten autetun asumisen asiakasmäärä oli yhteensä 9165.
Ei-ympärivuorokautisten palvelujen asiakasmäärät olivat vuoden 2021 lopussa vastaavasti:
- kehitysvammaisten ohjatun asumisen asiakkaita oli 1766 ja
- kehitysvammaisten tuetun asumisen asiakkaita oli 1905.
Laitoshoidon pitkäaikaisasiakkaiden määrä oli vuoden 2021 lopussa 403. Vuoden 2021 lopussa pitkäaikaisasiakkaista alle 18-vuotiaita oli 128 henkilöä ja yli 65 vuotta täyttäneitä 17.
Laitoshoidon asiakkaista 96 prosenttia oli julkisten palveluntuottajien yksiköissä ja vastaava luku autetussa asumisessa oli 46 prosenttia.
Kehitysvammahuollon palvelurakenteen muutos
Kehitysvammaisten laitoshoito on ollut tarkoitus lakkauttaa niin, että vuoden 2020 jälkeen kukaan vammainen henkilö ei enää asuisi laitoksessa. Tämä muutos on ollut tarkoitus toteuttaa ilman pakkosiirtoja, huomioiden ihmisen ikä ja elämäntilanne. Valtakunnallisen suunnitelman tavoitteena on ollut, ettei erityisesti kehitysvammaisten lasten uusia laitossijoituksia tehdä.
Suomi on ratifioinut YK:n yleiskokouksen 2006 hyväksymän vammaisten oikeuksien yleissopimuksen vuonna 2016. Sopimuksessa muun muassa edellytetään, että vammaisilla henkilöillä on oikeus valita, missä ja kenen kanssa he asuvat ja että he eivät ole velvoitettuja käyttämään tiettyjä asumisjärjestelyjä.
Lisätiedot
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021: Sosiaalihuollon ympärivuorokautisissa laitos- ja asumispalveluissa vuoden aikana yli 100 000 asiakasta. Tilastoraportti, SVT: 26/2022. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL.