Tuoreet tiedot koulujen koronavirustartunnoista on päivitetty THL:n verkkosivuille

Julkaisuajankohta 1.4.2021

tyttö tekee koulutehtäviä.

THL on päivittänyt tuoreimmat tiedot koulujen koronavirustartunnoista verkkosivuilleen. Sivuilta löytyy tietoa varhaiskasvatuksessa, peruskouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa tapahtuneista altistumisista ja tartunnoista elokuun 2020 ja helmikuun 2021 välisenä aikana. 

Yhteensä noin 62 600 lasta, nuorta tai henkilökuntaan kuuluvaa on altistunut koronavirustartunnalle elo-helmikuussa eri luokka-asteilla. Tartuntoja todettiin yhteensä 926, mikä on 1,5 prosenttia kaikista altistuneista. 

Jatkotartunnan riski on koulussa pieni 

Epidemian kiihtyessä altistumistilanteet ovat lisääntyneet. Alkuvuonna altistuneita on myös testattu huomattavasti enemmän virusmuunnosten leviämisen estämiseksi.

Tästä huolimatta varhaiskasvatus- ja kouluympäristöön liittyviä jatkotartuntoja on todettu vain vähän. Tartuntariski on koulussa altistumisen jälkeen edelleen selvästi pienempi kuin tartuntariski muissa altistumistilanteissa. 

Lisätiedot

Koulujen koronavirustartunnat 
(THL)  

Otto Helve
ylilääkäri
THL
[email protected] 

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto koronavirus - thlfi